Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

                          Jos haluat kulkea nopeasti, mene yksin. Jos haluat päästä pitkälle, mene                                yhdessä muiden kanssa.  Afrikkalainen sanalasku

Verkostoja perustettaessa ajatellaan usein, että ne ovat jatkuvia ja toimivat ikuisesti. Se voi olla yksi syy miksi verkosto ei koskaan oikein pääse vauhtiin. Verkoston jäsenet lannistuvat tällaisen ajatuksen painosta. Sen sijaan ajatus, että verkosto on projekti, jolla on alku ja loppu tai se on esimerkiksi vuoden kokeilu, tuo yhteistyöhön positiivisuutta ja tuloksia.

Kokemukseni verkostoista on osoittanut, että on muutamia varoitussignaaleja, kun verkosto ei näytä edistyvän. Näitä kannattaa erityisesti seurata alusta alkaen.

Luottamuksen puute. Osapuolet eivät jaa ideoita ja tukea. Näin käy helposti kun yrityksillä ja niiden avainhenkilöillä ei ole aikaisempia yhteisiä kokemuksia tai niistä on jäänyt joitain negatiivisia kokemuksia.

Ei veturia. Syntyy paljon hyviä ideoita, mutta kukaan ei todella saa aikaan toimintasuunnitelmaa ja sen konkreettista eteenpäin viemistä.

Ei resursseja. Ideoita ja suunnitelmia syntyy, mutta puuttuu aikaa, asiantuntemusta tai rahaa toteuttaa niitä.

Yrityskulttuurien huomioiminen puuttuu.  Kaikki yritykset ovat erilaisia ja niillä on erilaiset toimintatavat ja yrityskulttuuri.

Erilaiset arvot.  Varsinkin eri toimialoilta tulevat yritykset ja yritysten kokoerot ovat usein syynä arvoista lähteville ongelmille.  Erilaiset arvot voivat lisäksi erityisesti pienyrityksissä perustua yrittäjien erilaisiin arvopohjiin.

Verkostoituminen on usein hieno tapa luoda uutta liiketoimintaa ja parantaa kaikkien mukana olevien kannattavuutta. Se vaatii kuitenkin aikaa, ponnistelua ja sitoutumista. Kun yhteistyöhön lähtiessä tietää, missä voivat piillä etenemisen sudenkuopat, niihin voi etukäteen varautua.

business puzzle

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *