Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

increase-your-companys-value-use-the-value-multiplier-13-638

 

Suomessa on tällä hetkellä on 100 000 teollista työpaikkaa vähemmän kuin vuonna 2000. Suurin tekijä on ollut työpaikkojen siirtyminen Kiinan ja muiden halpakustannusmaiden tehtaisiin. Myös Nokian epäonnistuminen toimintansa uudistamisessa on ollut suuri tekijä.

Nyt digiajan muutos on uhkaamassa myös palvelualoja, joiden perinteisesti on ajateltu olevan turvassa ulkomaiselta kilpailulta. Uudentyyppiset digitaalisiin mobiilisovelluksiin perustuvat ja kansainvälisesti toimivat verkostot ovat vähitellen työntyneet useille palvelualoille.

Sosiaalisen median yritykset, erityisesti Google ja Facebook ovat muuttaneet jo ratkaisevasti mainontaan käytettävien rahojen virtoja. Kun mainostat Suomessa tuotetta tai palvelua Googlessa tai Facebookissa, mainontapalkkiot menevät suoraan ulkomaille. Niiden osuus mediamainonnasta on kokonaisuudessaan vielä pieni, mutta nettimainonnasta jo merkittävä (yli 50 %). Ja osuus on koko ajan voimakkaassa kasvussa.

Tunnetuimpia viimevuosina levinneitä verkostoja ovat Uber ja Airbnb.  Varsinaista palvelua ja sen työpaikkoja ne eivät vie, mutta se rapauttavat perinteisten toimijoiden asiakaspohjaa ja kannattavuutta. Sovellusten käytöstä maksettava korvaus, joka esimerkiksi Uberilla on 20 % maksusta, sen sijaan menee Uberin Hollannissa olevalle Euroopan pääyhtiölle. Lisäksi varsinaisille palveluntuottajille kuuluvat maksut ja verot jäävät yhteiskunnalta monesti saamatta.

Uber ja Airbnb ovat esimerkkejä uudentyyppisistä verkostoyrityksistä, joita kutsutaan nimellä network orchestrators  . ( What Airbnb, Uber and Alibaba Have in Common) Niihin kuuluvat myös esimerkiksi eBay, Red Hat, Visa, Tripadvisor, ja Alibaba. Ilmiöstä on myös käytetty nimeä alustatalous (verkostojen toiminta perustuu netissä toimivaan alustaan, platformiin).

Ne ovat viime vuosina olleet kaikkein nopeimmin kasvava, kannattavin ja arvoltaan suurin yritysryhmä USA:ssa.

Mitä seuraavaksi?  Liiketoimintamallin soveltamiseen sopivia henkilökohtaisen palvelun aloja löytyy koko ajan lisää.  USA:ssa perustettujen tai kehitteillä olevien verkostojen kohdealueina ovat mm. siivouspalvelut, pesulapalvelut, terveyspalvelut, pakettilähetykset, ruokapalvelut, remonttipalvelut jne. Vain mielikuvitus on rajana.

Mutta suuri kysymys on: löytyykö Suomesta ymmärrystä ja taitoa vastaamaan tähän palvelualojen kansainväliseen kilpailuun ja omien alustatalouden yritysten kehittämiseen?

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *