Suuri unelma, pieniä tavoitteita

unelma

Onko sinulla joku suuri unelma, haave?

Useimmilla meistä on, ainakin haaveita. Mutta jotta haaveesta tulisi joskus totta, pitää yleensä tehdä jotain konkreettista sen saavuttamiseksi.

Ensimmäinen askel on yrittää tehdä haaveesta visio, päämäärä tai tavoite, pyrkiä määrittelemään se mahdollisimman konkreettisesti. Jos haaveena on vaikka päästä eläkkeelle 60 vuotiaana, on tehtävä itselleen selväksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Yleensä suurin kysymys on tarvittavan eläkkeen tai muun toimeentulolähteen varmistaminen.

Haaveen, tai konkreettisemman tavoitteen saavuttaminen edellyttää kahden asian yhdistämistä.

Ensinnäkin sellaisen unelman tai tavoitteen määrittämisen, joka jaksaa innostaa sinua pitkään ja johon haluat panostaa.

Ja toiseksi: sellaisten pienten, saavutettavissa olevien päivittäisten tavoitteiden luominen, joiden avulla tunnet koko ajan edistyväsi kohti unelmaa ja joiden saavuttaminen pitää yllä innostusta.

Jos esimerkiksi eläkehaaveesi toteuttamiseksi aloitat 25 vuotiaana säästämään 500 € kuukaudessa ja onnistut saamaan sijoituksilla keskimäärin 8 % vuosituoton, on sinulla 60 vuotiaana 1 033 900 euroa. Sillä jo voi ehkä jäädä eläkkeelle. Mitä aikaisemmin aloitat, sitä tehokkaammin korkoa korolle vaikutus toimii.

            Ota pieniä askelia joka päivä ja eräänä päivänä huomaat olevasi perillä.

JaaShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone
Kategoria(t): Onnistuminen, Sijoittaminen, Tavoitteet Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *