Luovuudesta voi tehdä tavan

Päällään seisominen lisää luovuutta?

Venäläisellä säveltäjällä Igor Stravinskylla oli oma erikoinen tapansa kaivaa luovuus esiin. Hän lukitsi itsensä huoneeseen työstäessään päivittäin sävellyksiään ja seisoi päällään aina kun törmäsi luovuuden esteeseen työssään. Näin hän omien sanojensa mukaan lepuutti päätään ja tyhjensi aivonsa.

Luovuudesta on monia totuuksia. 

Luovuus on sekä nykyajan bisnesmaailmassa että jokaisen henkilökohtaisessa kehittymisessä ja menestymisessä tärkeä osa-alue.

Luovuudesta on monia totuuksia ja monia teorioita. Käsitteenä se on kuitenkin edelleen selkiintymätön.

Luovuudella on monia muotoja. Erilaisissa asioissa ja yhteyksissä tarvitaan erilaista luovuutta. Ongelmanratkaisun luovuus on erilaista kuin taiteelliseen teokseen tarvittava luovuus. On arkipäivän luovuutta ja on tieteellistä luovuutta.

Luovuutta pidetään joidenkin yksilöiden tai nerojen erityislaatuisena ominaisuutena. Tosiasiassa jokainen meistä on luova. Sen todistaa, että lapsena olimme kaikki luovia.

Luovuuden edellytykset ovat kuitenkin erilaisia. Osa meistä osaa antaa luovuudelleen paremmat mahdollisuudet kuin toiset. Meillä on lisäksi hyvin erilaisia tapoja olla luova ja tuottaa luovia tuloksia. Hyvin luovina pidetyt henkilöt harjoittavat luovuutta osana heidän jokapäiväisiä tapojaan.  Se auttaa heitä kehittämään luovuutensa korkeammalle tasolle.

Luovat olosuhteet

Mutta on myös paljon olosuhteita ja tilanteita, joissa luovuudella on paremmat mahdollisuudet tulla esiin.

Tällaisia ovat esimerkiksi: laiskottelu, mietiskely, hiljaisuus, yksinäisyys, mindfulness, rentoutuminen, luonnossa liikkuminen, musiikki, taide, lukeminen. Yleensä mikä tahansa toiminta, jonka aikana aivojemme toimintatapa muuttuu.

Kun ihminen antaa ajatustensa levätä, aivotutkijoiden mukaan aivoissa aktivoituu niin sanottu joutokäyntiverkosto. Vaikka aivotoiminta voi tuolloin tuntua laiskalta, todellisuudessa ajattelu vain siirtyy toiselle, luovemmalle tasolle.

Mielen saa rauhoittumaan luovuutta edistävän joutokäyntiverkoston aktivoimiseksi esimerkiksi takkatulta tai virtaavaa vettä katselemalla. Myös yksinkertaiset askareet, haravointi, rauhallinen kävely luonnossa ja koiran ulkoiluttaminen saavat mielen rauhoittumaan.

On todettu, että mitä positiivisempi henkilön mieliala päivän mittaan on, sen luovemmin hän ajattelee.

Ympäristö vaikuttaa luovuuteen

Mutta jos ajattelee nykyajan työympäristöä, elinympäristöä yleensä ja tapojamme, voi helposti todeta, että ne eivät ole kovin suosiollisia luovuudelle. Nykyään painotetaan enemmän tehokkuutta ja pyritään luomaan sen kannalta parhaat mahdolliset olosuhteet. Tuottavuuden ja luovuuden yhteys on kärsinyt, vaikka molempia tarvitaan.

Teknostressi, IT-riippuvuus, sosiaalinen media ja työpäivän moninaiset häiriöt estävät tehokkaasti luovuuden esiintuloa.

Samat asiat vaikuttavat haitallisesti moneen muuhunkin henkiseen toimintoon, esimerkiksi keskittymiseen.

Jos haluat kehittää luovuuttasi, asiat joihin voit vaikuttaa ovat selvillä. Meidän kaikkien kannattaisi miettiä, miten järjestämme ympäristömme ja olosuhteemme paitsi luovuuden, yleensä koko hyvinvointimme tähden.

On tosin myös totta, että joskus luovat ratkaisut syntyvät kiireessä ja pakon sanelemina. ”Kyllä hätä keinot keksii.”

Luovuudesta voi tehdä tavan

Voit tehdä luovuudesta tavan, muuttamalla työskentely- ja toimintatapojasi luovuudelle paremmiksi.

Luovuus on tapa ja paras luovuus on tulosta hyvistä työskentelytavoista. Twyla Tharp

Monet varsinaisen luovan työn tekijät, taiteilijat, kirjailijat, säveltäjät ovatkin luoneet itselleen pysyvät rutiinit, tavat, joiden avulla he pystyvät tuottamaan luovia teoksia vuodesta toiseen. Ne ovat mitä erilaisempia.

Hyvin yleistä tuntuu olevan se, monet nousevat hyvin aikaisin ja työskentelevät ahkerasti koko aamupäivän. Mutta on myös yökyöpeleitä, kuten Picasso.

Jos haluat olla luovempi, pyri keskittymään niihin tapoihin, joita tunnetusti luovat ihmiset käyttävät päivittäin. Sinun pitää vain valita itsellesi sopivat.

Ei kuitenkaan ole olemassa mitään lukkoon lyötyjä sääntöjä, miten olla luova.

Eikä mitään luovuusgeeniä ei ole löydetty. Järvilehdon mukaan ”luovuus on taito siinä, missä pyörällä ajaminenkin. Ja luovuuden taidon oppii niin kuin minkä tahansa muunkin taidon: harjoittelemalla”.

Kuten kuntokin, myös luovuus vaatii harjoittelemista, jos haluaa sen paranevan. On olemassa paljon luovan työn tekniikoita, joista voit valita itsellesi sopivimmat ja joita voit harjoitella. Ja tehdä niistä ja luovuudesta tavan.

Kategoria(t): Luovuus, Tavat Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *