Tuoko menestys onnellisuutta?

Photo by Lesly Juarez on Unsplash

Onnellisuuteen ei ole tietä, onnellisuus on tie. Thich Nhat Hanh.

Menestyminen tuo onnellisuutta?

Olet varmaan onnellinen?  Suomihan on maailman onnellisin maa, ainakin tuoreen tutkimuksen mukaan.

Mutta jotkut meistä ovat onnettomia ja masentuneita. Myös rahahuolet voivat vaivata. Tilanne on tuttu monelle, ainakin jossain vaiheessa elämäämme.  Silloin jokainen haluaa jotain muuta, parempaa. Haluaisimme olla onnellisia. Toivomme, että meillä olisi enemmän rahaa ja menestyisimme elämässä.

Yleinen ajattelutapa lienee, että kun menestymme, meistä tulee onnellisia. Ja menestymiseen liittyy ajatuksissamme yleensä myös raha. Meille on lisäksi opetettu, että menestyminen vaatii paljon työtä, itsekuria ja kieltäytymistä.

Kun valmistut opiskelemalla tiiviisti ja pitkään, pääset unelma-ammattiisi ja saat hyvän työpaikan. Sitten teet taas kovasti työtä ja tienaat paljon rahaa. Ja lopulta sinusta tulee onnellinen.

Vaikka tämä kaava on intuitiivinen ja joskus oikea, se on valitettavasti useimmiten väärä ja nurinkurinen.

Menestyminen ei takaa onnellisuutta  

Yhteenvetona sadoista tutkimuksista on yleisesti todettu, että edellä mainittu olettamus on väärä. Menestyminen ei takaa onnellisuutta.

Menestyneiden ihmisten elämässä on hyvin usein joku tai joitakin elämän osa-alueita, joissa he ovat epäonnistuneet pahoin. On avioeroja, huume- tai alkoholiongelmia, rikkinäisiä ihmissuhteita, terveysongelmia, rahaongelmia, mielenterveysongelmia…

Menestyminen ei tuo mukanaan onnellisuutta vaan päinvastoin. Onnellisuus kulkee edellä ja tuo mukanaan menestystä. Onnellisuus on nopein reitti menestykseen.

Meidän pitää kuitenkin huomata, että onnellisuus ei ole ainoa tekijä, joka määrittelee menestyksen. Lahjakkuus, sinnikkyys ja pitkäjänteisyys ovat myös todennäköisiä menestystekijöitä, muiden muassa. Tämä ei myöskään tarkoita, että ihmiset, jotka eivät ole onnellisia, eivät voisi menestyä. Historiakin kertoo toista. Monet suurmiehet, esimerkiksi Paavo Nurmi, Abraham Lincoln ja Winston Churchill, ovat olleet todistetusti masentuneita, mutta heillä oli silti merkittävä ura.

Onnellisuus tuo menestymistä

Kahden vuosikymmenen tulokset aivotutkimuksessa ja positiivisessa psykologiassa ovat osoittaneet, että onnellisuus on päätekijä ja esiaste menestykseen.

Aivotutkimuksissa on todettu, että positiiviset tunteet saavat aivot toimimaan paremmin. Positiivinen tunne aiheuttaa serotoniinin ja dopamiinin erittymisen, ja nämä edistävät huomattavasti motivaatiota, liikehallintaa, muistia, ongelmanratkaisua, henkistä keskittymistä ja kykyä käsitellä useita käsitteitä yhtä aikaa. Tällä tavalla positiivinen ajattelu voi tehdä sinut menestyneemmäksi.

Onnellisuuden tutkijan Shawn Achorin mukaan onnellisuus on menestymisen salaisuus. Kun olet onnellinen, työskentelet tehokkaammin. Onnellisuus on voimakas keino luoda korkea saavutustaso.  Olet myös varmempi itsestäsi, itseluottamuksesi kasvaa. Pystyt asettamaan itsellesi vaativampia tavoitteita.

Tunteilla ja mielentilallamme on merkittävä vaikutus kaikkiin tekemisiimme. Kun olemme onnellisia, rentoutuneita ja kiitollisia, saamme paljon aikaan. Sen sijaan tuntiessamme itsemme stressaantuneeksi tai vihaiseksi, emme kovinkaan hyvin pysty keskittymään työhömme.

Tavoittele elämääsi merkitystä

Onnellisuutta tai menestystä ei kumpaakaan kannata tavoitella. Ne eivät synny tavoittelemalla.

Onnellisuus ei ole elämän päämäärä. Voimme aina tulla onnellisemmaksi, mutta kukaan ei ole joka hetki täydellisen onnellinen. Onnellisuuden tavoittelu on elinikäinen pyrkimys.

Onnellisuuden ja menestymisen sijaan sinun pitää tavoitella jotain itseäsi suurempaa. Sen tavoittelu tuo onnellisuutta ja usein myös menestystä.

Psykologian professori Martin Seligman puhuu johonkin merkitykselliseen sitoutumisesta päätekijänä onnellisuuteen. Kun määrittelemme päävahvuutemme ja muotoilemme elämämme uudelleen käyttääksemme niitä sosiaalisissa ja perheyhteyksissä saamme elämäämme enemmän merkitystä.

Seligman on todennut, että ”merkityksellinen elämä on sellainen, joka kytkeytyy johonkin itseä isompaan – ja mitä isompi tämä jokin on, sitä enemmän merkitystä elämällämme on”.

Tal Ben-Shaharin mukaan kolme keskeistä kysymystä ovat: Mikä antaa elämääni merkitystä? Mikä tuottaa minulle mielihyvää? Mitkä ovat vahvat puoleni?

Näihin pohditut vastaukset kertovat millainen työ tekee sinut onnelliseksi. Perintötekijämme, geenimme, määräävät osan myös onnellisuudestamme, mutta yhtä suurelta osin voimme vaikuttaa omalla toiminnallamme. Me voimme oppia elämään onnellisempina.

Meitä on huijattu: Mitään onnelaa ei ole olemassa. Elämä on ongelmien ratkomista, ja juuri siitä syntyy sen merkityksellisyys. Kun hyväksyt tämän, olet saman tien onnellinen. Mark Manson    

Menestys ja onnellisuus ovat merkityksellisen elämän sivutuotteita

Avain henkilökohtaisen onnen saavuttamiseen on lakata tavoittelemasta sitä. Frank Martelan sanoin:

”John Lennon lauloi, että elämä sitä, mitä sinulle tapahtuu sinulle kun keskityt tekemään muita suunnitelmia. Minä sanon puolestani, että onnellisuus on sitä, mitä sinulle tapahtuu, kun keskityt tekemään itsellesi merkityksellisiä asioita.”

Ne ihmiset, jotka ovat aidosti onnellisia, ovat sitä, koska heidän elämällään on tarkoitus. Onnellisuus on sivutuote keskittymisessä itselle tärkeään tekemiseen.

Älä tavoittele menestystä. Mitä enemmän tähtäät siihen ja asetat sen tavoitteeksesi, sitä luultavammin se jää saavuttamatta. Menestystä, kuten onneakaan, ei voi ajaa takaa. Se on seuraus, joka syntyy tahattomana sivuvaikutuksena omistautumisesta itseään suuremmalle asialle tai toiselle ihmiselle. — Psykiatri Viktor E. Frankl (1905-1997)

 

Kategoria(t): Ajattelu, Menestys, Onni Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *