Epäonnistumisen pelko

Photo by Casey Horner on Unsplash

Epäonnistuminen on normaalia ja myös epäonnistumisen pelko on normaalia.

Terve epäonnistumisen pelko on luonnollinen reaktio tilanteissa, joissa meidän on todella syytäkin olla varovaisia. Pelko saa meidät pysymään poissa tilanteista, joissa osaamisemme tai kykymme eivät riitä. Sinun ei kannata lähteä uimaan kilometrin matkaa saareen, jos et osaa kunnolla uida. Siinä epäonnistuminen on kohtalokasta. Kaikkea et pysty tekemään.

Elämässä ja työssä on kahdentyyppisiä epäonnistumisia: tekemistä ja tekemättömyyttä. Voit epäonnistua, kun yrität tehdä jotain uutta ja vaikeaa. Mutta jos et ota riskiä ja yritä tehdä, et myöskään saavuta mitään ja epäonnistut sitä kautta.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että ihmiset katuvat eniten niitä asioita, jotka he ovat jättäneet tekemättä, usein juuri epäonnistumisen pelon takia. Siksi voit myöhemmin katkerasti katua, ettet suorittanut sitä tutkintoa, et perustanut omaa yritystä tai et viettänyt tarpeeksi aikaa lastesi kanssa.

Todellinen epäonnistuminen tulee esiin vain, kun päätät, ettet yritä tai lopetat yrittämisen. Jokainen muu vastoinkäymisen muoto on yksinkertaisesti oppitunti ja mahdollisuus kokeilla ja oppia jotain uutta.

Niin kuin epäonnistuminen, pelkokaan ei tässä asiassa ole sinun vihollisesi. Se on vain biologinen reaktio, jonka aivot laukaisevat havaittuaan uhkan ympäristössäsi. Avainsana on havaita. Se tarkoittaa, että teet päätöksen siitä, että se on uhka riippumatta siitä, onko se todella sitä vai ei. Tai toisin sanoen, on sinun vallassasi päättää, minkä annat tai et anna vaikuttaa sinuun.

Pelko on hyvää tarkoitusta palveleva mielen mekanismi. Pelkoon vaikuttavat personallisuutemme, kokemuksemme ja asenteemme. Kun sinulla on kasvun asenne, et pelkää epäonnistumisia niin paljon kuin henkilö, jolla on muuttumattomuuden asenne.

Onnistuminen ei tule koskaan helposti ja nopeasti. Se on matka, prosessi, johon kuuluu välttämättä myös epäonnistumisia.  Onnistuminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Epäonnistu aikaisin, epäonnistu usein, epäonnistu eteenpäin.

Will Smith on julkaissut suositun ”oppitunnin” epäonnistumisista: Epäonnistu aikaisin, epäonnistu usein, epäonnistu eteenpäin.

”Epäonnistumisessa on kaikki oppitunnit. Sinun pitää elää siellä, missä miltei varmasti epäonnistut. Harjoittelu on kontrolloitua epäonnistumista.

Sinä haluat, että epäonnistumiset tulevat aikaisin, tapahtuvat nopeasti, ovat pieniä ja hallittuja. Syy siihen että minulla oli niin paljon epäonnistumisia, oli että hylkäsin ne heti kun huomasin niiden olevan pielessä. Yritän tehdä sen niin hyvin kuin osaan. Koska se antaa minun löytää sen mikä toimii.

Sinun täytyy ottaa riskiä, sinun täytyy elää kykyjesi rajoilla. Sinun täytyy elää siellä missä olet melkein varma, että tulet epäonnistumaan. Epäonnistuminen auttaa sinua tunnistamaan alueet, joilla sinun täytyy kehittyä. Joten epäonnistu aikaisin, epäonnistu usein, epäonnistuu eteenpäin.

Äläkä luovuta ennen kuin näet itsesi selviytyjänä.”

Menestys on se 1% ajastasi, joka on seurausta jäljelle jääneestä 99 %:sta, jota myös kutsutaan epäonnistumiseksi. Soichiro Honda

Kategoria(t): Ajattelu, Menestys, Onnistuminen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *