Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Presidentti Trump on kutsunut COVID-19 eli korona-virusta ”Kiinan virukseksi”. Vastapainoksi jopa Kiinan ulkoministeriö on ruokkinut huhua, että virus on lähtöisin Yhdysvalloista. Vaikka asian vakavuuden takia ketään ei pidä syyllistää asiasta, on kuitenkin hyvä olla tietoa viruksen taustasta.

Maailman terveysjärjestö lisäsi jo helmikuussa 2018 ihmiskuntaa uhraavien sairauksien listalle uuden kohdan: Tauti X. Tautiekologi Peter Daszakin mukaan: ”Tauti X, totesimme silloin, on todennäköisesti eläimistä peräisin oleva virus, joka lähtee liikkeelle sellaisesta maailmankolkasta, jossa nopea talouskehitys ajaa ihmisiä ja villieläimiä lähelle toisiaan. Alkuvaiheessa tuntematon tauti sekoitetaan todennäköisesti tunnettuihin tauteihin, ja se leviää hiljaa ja nopeasti; etenemistä avustavat matkustaminen ja kaupankäynti. Tautia tavataan lukuisissa maissa ja sitä on vaikea torjua. Tauti X:n kuolleisuus on kausi-influenssaa suurempi mutta leviää samalla tavalla. Se sekoittaa maailman talousmarkkinat jo ennen kuin se julistetaan pandemiaksi.” (HS)

Korona-viruksen aiheuttamaan pandemiaa on sanottu Mustaksi joutseneksi. Se on erään määritelmän mukaan erittäin epätodennäköinen tapahtuma, jolla on valtava kielteinen vaikutus. Mutta Maailman terveysjärjestön ennusteen mukaan korona-pandemiaa ei kuitenkaan voi pitää epätodennäköisenä, pikemminkin päinvastoin. (Myös termin keksinyt Nassim Taleb on itse tätä mieltä). Riskien hallinnan termejä käyttäen se ei ole sellainen tuntematon tuntematon, kuin Musta joutsen yleensä, vaan tunnettu tuntematon. Kysymys on ollut vain ajankohdasta, milloin se tapahtuu. Tieto asiasta ei ole kiinnostanut riittävästi yhteiskuntaa ja päättäjiä. Ainoastaan viruksen vielä ennakoituakin suurempien vaikutusten ja nopean leviämisen takia nimitys Musta Joutsen voi olla paikallaan.

Hämmästyttävää vastuuttomuutta?

Edellisen vastaavan viruksen Sarsin (2002-2004) alkulähteeksi todettiin silloin kiinalainen villieläimiä myyvä tori, jossa oli myyty sivettikissoja. Ne ovat mm. lepakkojen lisäksi yksi tunnettuja virusten lähteitä, joita tällaisilla toreilla myydään, ihmisten ravinnoksi.

Sars-epidemian aikana villieläintorit kiellettiin väliaikaisesti, mutta sitten niiden toiminta jälleen sallittiin. Nyt Korona-virus on jäljitetty yhdelle Wuhanin torille, ja alkulähteenä on todennäköisesti ollut lepakko (joita Kiinassa todella syödään!) tai muurahaiskäpy. Eikä Sars ollut ainoa virus tätä ennenkään, joka on levinnyt ihmisiin torien villieläimistä. Virus voi siirtyä eläimestä ihmiseen satunnaisenkin kohtaamisen vuoksi, mutta villieläintoreilla todennäköisyys on monta kertaluokkaa suurempi.

Nyt villieläinten myynti on taas väliaikaisesti (!) kielletty Kiinassa. Villieläintoreja on Kiinassa satoja.  Ne ovat suosittuja ja esimerkiksi erään haastattelun mukaan Kantonissa 83 prosenttia haastatelluista oli syönyt jotain villieläintä edellisenä vuonna. Kiinan villieläinkaupan arvoksi on eri medioissa kerrottu jopa yli 66 miljardia euroa. Villieläimiä syödään kyllä muuallakin Kaakkois-Aasiassa.

Tuntuu erikoiselta, jopa hämmästyttävältä, että koko ihmiskunnan terveyden ja talouden annetaan toistuvasti vaarantua, ja jopa romahtaa kiinalaisten omalaatuisten ruokatottumusten vuoksi. Mustista lepakoista tulee Mustia joutsenia todennäköisesti tämän jälkeenkin.

Kaksi asiaa on ääretöntä: maailmankaikkeus ja ihmisen tyhmyys, enkä ole varma maailmankaikkeudesta. Albert Einstein

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *