Avainsana-arkisto: asenne

Menestyminen on kestävyyslaji

Yhdysvaltain kohta virkaan astuva presidentti Joe Biden ei ole onnistunut yhdessä yössä. Lähes viisikymmentä vuotta kestänyt poliittinen ura ja 77 ikävuotta ovat hieno esimerkki pitkäjänteisyydestä, sitkeydestä ja kestävyydestä. Biden on hakenut samaa virkaa jo 32 vuotta. Hän pyrki Yhdysvaltain presidentiksi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Menestys, Tavoitteet | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Loppuelämäsi ensimmäinen vuosi

Päättyvää vuotta 2020 on sanottu kauhun vuodeksi, annus horribilis, maailmaa vaivanneen koronaviruspandemian vuoksi. Pandemiaan on sairastunut lähes sataa miljoonaa ihmisiä, se on tappanut melkein 2 miljoonaa ja vaikuttanut monella tavoin kaikkien elämään. Kohta alkavaan vuoteen 2021 suhtaudutaan kuitenkin jo varovaisen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Oppiminen, Tavat, Tavoitteet | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Rokota itsesi – vastoinkäymisille

Koronavirukselle on uutisten mukaan kehitetty jo kaksi toimivaa rokotetta ja lisää hyviä uutisia saamme todennäköisesti lähiviikkoina ja -kuukausina. Ennusteiden mukaan pääsemme rokotteiden avulla ensi vuoden kuluessa siirtymään lähes normaaliin elämänmenoon. Mutta mikä on rokotteiden tehtävä yleensä? Se voidaan pelkistää lyhyesti: Rokotteet … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Onnellisuus, Psykologia, Uncategorized | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Tälläkin hetkellä kannattaa olla realistinen optimisti

Korona-aikana moni varmaan miettii, mitä tällä hetkellä pitäisi ajatella tulevaisuudesta? Pitäisikö olla pessimisti vai optimisti? Voimmeko edelleen unelmoida ja asettaa itsellemme korkealle tähtääviä tavoitteita? Vai olisiko viisaampaa keskittyä vain nykyhetkeen, pohtia mikä voi vielä mennä pieleen tai mitä yleensä kannattaa tehdä. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Oppiminen, Persoonallisuus, Psykologia | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Et ole koskaan valmis

Käsite ”beeta” tarkoittaa ohjelmistokehityksessä viimeistä vaihetta ennen tuotteen täysipainoista lanseeraamista markkinoille. Siinä vaiheessa tuote tai palvelu on jo yleensä erittäin toimiva. Beeta-käyttäjät testaavat sitä ja antavat palautetta ennen tuotteen viimeistelyä. Myös monet startup -yritykset ilmoittavat tuotteen olevan beeta-vaiheessa vielä virallisen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Oppiminen | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Miksi alku on tärkeä?

Aloittaminen on kolmasosa työstä. Irlantilainen sananlasku Jokaisella asialla on alkunsa. Kaikki alkaa joskus jostakin. Maailma sai nykyteorian mukaan alkunsa alkuräjähdyksessä. Oliko jotain ennen tuota räjähdystä ja mikä sen aiheutti, siihen ei nykytiede osaa vastata. Mutta kaikki se mitä nyt näet … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Menestys, Tavat, Tavoitteet, Työ | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Paha on vahvempi kuin hyvä

Useimmissa tarinoissa ja saduissa hyvä voittaa lopussa pahan. Jos näin ei tapahdukaan, tarinasta jää lukijalle yleensä epämiellyttävä tunne, ja siksi onnelliset loput ovat vallitsevia. On myös olemassa tunnettu sanonta: Lopussa kaikki on hyvin. Jos kaikki ei ole hyvin, kyseessä ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Menestys, Oppiminen, Todennäköisyys | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Pystyt enempään kuin ajattelet

Elämme kovia aikoja, kaikki, koko ihmiskunta. Mutta kovia aikoja joutuu jokainen ihminen kestämään joskus muutenkin. Vastoinkäymiset ja epäonnistumiset kuuluvat elämään.  Jokainen menestynytkin ihminen on joskus myös epäonnistunut tai luovuttanut. Mutta ihminen on sopeutuva ja yleensä kestävämpi kuin luuleekaan. 40 prosentin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Menestys, Psykologia, Työ, Uncategorized | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Jos haluat olla maailman paras, toimi sen mukaisesti

Vuonna 2019 uransa lopettaneen hiihtäjä Matti Heikkisen uran suurin saavutus on kultamitali 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Oslon MM-kilpailuissa 2011. Aikaisemmin vuoden 2009 MM-kisoissa Liberecissä hän oli voittanut pronssia 15 kilometrin perinteisellä ja 4 × 10 kilometrin viestissä. Maailmanmestaruuden jälkeen kehitys tuntui pysähtyneen.  Vasta uransa ehtoopuolella … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Menestys, Tavoitteet, Urheilu | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Kiinalainen juttu

Totuus on, että tiedämme niin vähän elämästä, että emme oikeastaan ​​tiedä, mitä hyvät uutiset ovat ja mitä huonot uutiset ovat. Kurt Vonnegut Kiinasta tulee paljon muutakin kuin korona-virus ja verkkokauppapaketteja. Kiinalaisissa sananlaskuissa ja tarinoissa tulee esiin paljon ikivanhaa viisautta, joka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Onni | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti