Avainsana-arkisto: tavat

Loppuelämäsi ensimmäinen vuosi

Päättyvää vuotta 2020 on sanottu kauhun vuodeksi, annus horribilis, maailmaa vaivanneen koronaviruspandemian vuoksi. Pandemiaan on sairastunut lähes sataa miljoonaa ihmisiä, se on tappanut melkein 2 miljoonaa ja vaikuttanut monella tavoin kaikkien elämään. Kohta alkavaan vuoteen 2021 suhtaudutaan kuitenkin jo varovaisen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Oppiminen, Tavat, Tavoitteet | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

20 sekunnin sääntö

20 sekunnin sääntö on varmasti tullut kaikille tutuksi korona-aikana. Viruksen tartuntavaaran pienentämiseksi suositellaan, että käsiä tulisi pestä toistuvasti saippuan kanssa ja pesun tulisi kestää vähintään 20 sekuntia. Samoin suositellaan käsidesin käyttöä ja senkin pitäisi antaa vaikuttaa vähintään 20 sekuntia. Mutta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Psykologia, Tavat, Todennäköisyys | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Miksi alku on tärkeä?

Aloittaminen on kolmasosa työstä. Irlantilainen sananlasku Jokaisella asialla on alkunsa. Kaikki alkaa joskus jostakin. Maailma sai nykyteorian mukaan alkunsa alkuräjähdyksessä. Oliko jotain ennen tuota räjähdystä ja mikä sen aiheutti, siihen ei nykytiede osaa vastata. Mutta kaikki se mitä nyt näet … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Menestys, Tavat, Tavoitteet, Työ | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Minkälainen viivyttelijä sinä olet?

Olemme kaikki viivyttelijöitä Viivyttely, vetkuttelu, on ongelma, joka vaivaa jopa kaikkein tehokkaimpiakin ihmisiä. Suurin osa ihmisistä viivyttelee. Itse asiassa voi sanoa, että jokainen viivyttelee joskus jossakin asiassa tai tilanteessa. Näin varsinkin kun kyse on asioista, joita emme oikeastaan ​​ole niin innokkaita … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Tavat, Tavoitteet, Tuottavuus | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Elämää sääntökirjan mukaan

Suomalaistenkin elämä on näinä aikoina enemmän säännösteltyä kuin aikaisemmin. Ei saa tehdä sitä ja tätä, pitää tehdä niin ja näin. Kaikkea mitä vielä kolme kuukautta sitten pidimme normaalina ja asiaankuuluvana ei enää saakaan tehdä. Olemme joutuneet koronaviruksen vuoksi muuttamaan elintapojamme … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Oppiminen, Tavat | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Korona – mahdollisuus muutokseen

Kun emme enää pysty muuttamaan tilannetta, se haastaa meidät muuttamaan itseämme. Holokaustista selviytynyt Victor Frankl Kaikissa asioissa voi nähdä hyvät puolet ja huonot puolet. Myönteinen ajattelu auttaa pääsemään kriiseistä paremmin yli. Koronaviruksen aiheuttamien poikkeuksellisten olojen aika tullee kestämään useamman kuukauden, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Oppiminen, Psykologia, Tavat | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Päätös joka korvaa sata päätöstä

Iltapäivällä tehdyt päätökset ja valinnat ovat huonompia kuin aamupäivällä tehdyt. Teet päivittäin kymmeniä, satoja jopa tuhansia päätöksiä ja valintoja. Suurin osa niistä on lähes huomaamattomia mikropäätöksiä, kuten katsotko sähköpostisi heti, kun saapuneen viestin merkkiääni kuuluu, tai otatko lounaalla yhden vai … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Tavat, Tuottavuus | Avainsanoina , , , , | 1 kommentti

Vähästä paljon

Onko viisi minuuttia paljon aikaa? Kun sinulla on viisi minuuttia ylimääräistä aikaa, kuinka käytät tuon ajan? Useimmat ihmiset käyttävät sitä tekosyynä levätä tai laiskotella tai nykyään ehkä useimmiten älypuhelinta selaillen. Menet minne tahansa tilaan, jossa ihmiset joutuvat hetken, muutaman minuutin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Tavat, Tavoitteet, Tuottavuus | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Menestyt paremmin sanomalla useammin ei

Puolet elämämme ongelmista voidaan katsoa johtuvan siitä, että sanomme liian nopeasti kyllä emmekä sano tarpeeksi pian ei. Josh Billings Meidän on vaikea sanoa ei Meillä on syvään juurtunut biologinen refleksi sanoa spontaanisti kyllä, kun joku pyytää meiltä pientä palvelusta (tai … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Menestys, Psykologia, Tavat | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Tapojen noidankehä

Miksi laihtuminen on niin vaikeaa? Miksi minulla on aina niin kiire? Miksi on niin vaikeaa lopettaa tupakanpoltto? Ennustamisesta sanotaan, että se on vaikeaa, ainakin tulevaisuuden ennustaminen Toinen vaikea asia elämässä on muuttuminen, ainakin itsensä ja tapojensa muuttaminen. Mistä tapojen muuttamisen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajattelu, Oppiminen, Tavat | Avainsanoina , , | Jätä kommentti