Optimoinnilla tarkoitetaan parhaan mahdollisen vaihtoehdon etsimistä, ihannetilan etsimistä. Osaoptimointi puolestaan maksimoi jonkun organisaation tai kokoyhteiskunnan osan, intressipiirin edun kokonaisuuden kustannuksella.
Ei tarvitse kovin tiheää kampaa käyttää, kun Suomesta löytää kymmenittäin osaoptimoinnin huonoja tuloksia kaikilta yhteiskunnan alueilta.
Tietysti yhteiskunnassa, ainakin ns. demokraattisessa yhteiskunnassa, pitää kaikkien mielipiteet ottaa mahdollisimman pitkälle huomioon, mutta johonkin raja pitää aina vetää. Rajanveto onkin se todellinen ongelma. Mitä vahvempi joku tai jotkut osapuolet ovat kulloisessakin poliittisessa tilanteessa, sitä enemmän rajat venyvät siihen suuntaan. Jos vallassa on vain yksi suunta, puolue, tulee päätöksenteosta helppoa, mutta silloin myös muiden osapuolten toiveet ja tarpeet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Puolue voi päättää vaikka mitä ottamatta muita huomioon. Tietysti mielessä on kuitenkin pidettävä seuraavat vaalit. Espanjassa on viime vaalien jälkeen ollut tämä tilanne, Partido Popular on yksin pystynyt tekemään rajuja leikkauksia ja rakennemuutoksia. Espanjan talous onkin kääntynyt vaikeasta tilanteesta kasvuun, mutta PP:tä uhkaa vaalitappio loppuvuonna 2015 pidettävissä vaaleissa, sen kannatus on mielipidekyselyissä lähes puolittunut edellisistä vaaleista.
Suomessa on viimevuosikymmeninä ajauduttu tilanteeseen, jossa yksikään puolue ei ole päässyt dominoimaan päätöksentekoa. Itse asiassa ei edes kaksi puoluetta yhdessä. Tästä syystä päätöksenteosta on tullut erittäin vaikeaa. Mitään suuria päätöksiä ei ole pystytty viemään suoraviivaisesti eteenpäin, aina on otettava huomioon monen eri intressiryhmän toiveet. Se on tietysti sinänsä demokraattista, mutta itse asian kannalta ei. Päätökset venyvät ja ratkaisut vesittyvät, ei synny selväpiirteisiä ja järkeviä kokonaisratkaisuja. Kataisen/Stubbin hallituksen sote- ja kuntarakenneuudistus on tästä hyvä huono esimerkki.
Politiikasta tullut yhteiskunnallista osaoptimointia.