Kun ihminen sanoo, että teen parhaani – ja urheilija lisää usein, katsotaan mihin se riittää – mahtaako kukaan oikein tietää, mistä on kysymys.
Usein varmaan ajatellaan, että kun ihmiselle sanotaan, että tee parhaasi, tarkoitus on kannustaa asettamatta kuitenkaan liikaa paineita. Kunhan vain tekee parhaansa, kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä.
Entisellä alppihiihtäjä Kalle Palanderilla on hyvä selitys, miksi suomalaiset urheilijat turvautuvat tähän tavoitteeseen: ”Nöyrällä urheilijalla on helkatin paljon helpompi olla Suomessa urheilijana. Kun ei tee mitään numeroa itsestään, on nöyrä, ei juhli liikaa eikä näytä menestystään, niin on paljon helpompi olla, varsinkin mediassa. Auta armias, jos sanot, että olet menossa olympialaisiin voittamaan, etkä sitten voitakaan sitä kisaa, niin voi että.”
Sen, että tekee parhaansa, pitäisi kyllä arkijärjen mukaan olla itsestään selvää lähes kaikissa tilanteissa. Ei oikein voi kuvitella, että urheilija, joka lähetetään edustamaan maataan, ei yritä parastaan kilpailussa ja tekee suorituksensa puolitehoilla, huvikseen.
Mitä ”teen parhaani” tarkoittaa?
Teen parhaani on hyvin epämääräinen lupaus. Yleensä urheilija ei tarkoita sillä edes, että tekisi ennätyksensä.
Teen parhaani on kyllä positiivinen ilmaisu. Siitä puuttuu kuitenkin se asenne, että kilpailutilanteessa pitäisi yrittää venyä, saavuttaa jotain parempaa kuin aikaisempi taso.
Urheilijalla pitäisi olla joku muu tavoite. ”Tavoitteeni on tehdä tämän vuoden paras tulos, ennätykseni…” ”Tavoitteeni on selviytyä välieriin, loppukilpailuun, palkintosijoille…”
Triathlonisti Kaisa Sali oli asettanut itselleen peräti neljä erihenkistä tavoitetta, kun hän päätti menestyksekkään kilpailukautensa v. 2017 osallistumalla uransa kuudenteen täyden matkan Ironman-kisaan Arizonassa Yhdysvalloissa. Mikään tavoitteista ei ollut voitto.
Tietysti tavoitteen määrittely ja ilmaisu riippuvat lajista. Mutta aina joku tavoite pitää olla, vaikka sitä ei ehkä jostain syystä halua tuoda julki. Ja useimmilla urheilijoilla varmaan onkin jonkinlainen haave, ajatus tai unelma, jos ei suoranaista tavoitetta.
Tässä on käsitelty vain urheilua. Haaveet ja unelmat eivät kuitenkaan toimi esimerkiksi yritystoiminnassa.
Mitä ”teen parhaani” sijasta?
Kokemukset ja tutkimukset osoittavat selvästi, että tavoitteet, jotka ovat täsmällisiä ja vaativia, tuottavat paljon parempia tuloksia kuin tavoitteet, jotka ovat epämääräisiä ja joissa rima on asetettu matalalle. Ne motivoivat tekijöitään paremmin.
Kun meille kerrotaan täsmällisesti, mitä meiltä odotetaan, mahdollisuus tyytyä vähempään poistuu. Sama tilanne on myös silloin, kun asetamme tavoitteen itse itsellemme. Emme enää voi sanoa, että mitä olemme tehneet, on parasta, jos tavoitetta ei saavuteta.
Vaikeiden tavoitteiden asettamista pelätään. Ajatelleen niiden lannistavat jo alussa. Kysymys on kuitenkin vaikeustasosta. Tavoite ei saa olla epärealistinen, sen pitää olla vaikea, mutta mahdollinen. Vaikea tavoite on omiaan lisäämään keskittymistä tehtävään, ponnistelua ja omistautumista. Se saa meistä irti tiedostamattomia voimavaroja.
Ihmiset yleensä tekevät, mitä heiltä pyydetään. Harvoin kukaan tekee enempää. Vaikeat tavoitteet saavat aikaan ihmeitä, suoritukset nousevat uudelle tasolle. Onnistuminen haasteellisessa tehtävässä tuottaa rutosti mielihyvää ja tyydytystä työstä, lisää itseluottamusta ja sitä kautta onnistumisia jatkossakin.
Tämä on yksi näkökulma asiaan. On muunkinlaisia mielipiteitä ja varmaan niihin on perusteitakin. Mutta on paljon elämänalueita, joissa ”teen parhaani” ei riitä. Yritys ei menesty, jos kaikki tekevät ”parhaansa”, mutta kilpailijayrityksessä tehdään enemmän ja paremmin.
Periaatteen pitää olla kuin Formula ykkösten maailmanmestari Lewis Hamiltonilla. Kun hän saapui Monacon GP-kilpailun rata-alueelle ennen aika-ajoja, Hamilton sanoi: Katsotaan nyt. Aika-ajot ajetaan ensin. Teen parhaani ja enemmänkin.
Mielenkiintoista. Tuntuu niin tutulta tuo suomalaisten itsensä piilottelu myös tavoitteissaan. Ei me kehdata kertoa, että me jotain hyvää saati parasta itsellemme tavoitellaan, tai tavoiteltiin, kaikki vaan tulee sattumalta, että oho enhän minä tätä olisi …
Lasten kasvatuksessa korostetaan usein sitäkin, että ’riittää kun yrität vain parhaasi’ -ohjeella voidaan lapselta vaatia liikaa, sillä lapsi ei voi tietää, mitä tuo tarkoittaa muuta kuin parhaana olemista.
Itse asiassa minä taidan inhota koko sanontaa … huomaan.
Kiitos kommentista. Ehkä lapsille on jo tarpeeksi, kun sanoo että ”riittää kun yrität”. Mutta sanonta ”teen parhaani” on epämääräinen, tai jopa inhottava kuten toteat. Aina kun on mahdollista ja järkevää, joku tavoite on parempi. Sen ei tarvitse olla mikään voittoon tai parhaaseen tulokseen tähtäävä, kunhan se vie omaa kehitystä, oppimista, tms. eteenpäin.