Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

James Bondina tunnetuksi tullut näyttelijä Roger Moore kuoli 89-vuotiaana toukokuussa 2017.  Hän lopetti elokuvauransa 1990-luvun alussa ja ryhtyi UNICEFin hyväntahdon lähettilääksi.

Tässä ominaisuudessa hän kävi Suomessa 1993 ja esiintyi televisiossa Maarit Tastulan vieraana Yhden illan pysäkki – ohjelmassa. Hän kertoi omasta näyttelijänurastaan ja otti puheeksi, sen miten onnekas hän oli ollut. Bondiksi päätymisellekin Moorella oli selkeä selitys: Olen vain ollut onnekas.

”Tiesin jo silloin, että kaikki on onnesta kiinni. Kun ryhdyin näyttelijäksi, sain kuulla, että menestymiseen näyttelijänä tarvitaan 33 % lahjakkuutta, 33 % persoonallisuutta ja ulkonäköä sekä 33 % onnea. Nyt uskon, että tarvitaan 99,5 % onnea. ”

Kaksi koulukuntaa

Kun puhutaan onnen osuudesta menestyksessä, on olemassa kaksi koulukuntaa. Toisen mukaan

– onnella ja sattumalla on ratkaiseva vaikutus menestykseen.

Toinen koulukunta taas katsoo, että

– ihminen itse vaikuttaa ratkaisevasti, miten hän menestyy, onnen ja sattuman vaikutus on vähäinen.

Onnen osuus menestyksessä on suosittu aihe monissa tutkimuksissa ja kirjoissa. Asiaa ovat käsitelleet esimerkiksi Nassim Taleb, Michael Mauboussin, Daniel Kahneman, Jim Collins ja Richard Wiseman, joihin kannattaa tutustua, mikäli aihe kiinnostaa.

Yleisnäkemys heillä on, että onni ja sattuma näyttelevät suurempaa osaa menestymisessä kuin yleensä on osattu arvioida useimmilla elämän alueilla, sijoittamisessa, liike-elämässä, urheilussa, taiteissa ja tieteissä.

Onni ei ole kuitenkaan kaikki, myös lahjakkuus merkitsee. Mutta yritettäessä ymmärtää menestystä menetetään paljon, jos keskitytään vain yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Lahjakkuus ei yksin riitä

Italialaisten tutkijoiden simulaatiotutkimuksessa todettiin, että lahjakkuus ei ole menestykselle merkityksetöntä. Yleisesti ottaen pitää paikkansa, että mitä enemmän sinulla on lahjakkuutta, sitä suurempi todennäköisyys sinulla on myös menestyä. Yleensä myös menestyneimmät ihmiset ovat myös keskimääräistä lahjakkaampia. Eli lahjakkuudella on merkitystä.

Mutta he totesivat myös, että lahjakkuus yksin ei riitä, koska kaikkein lahjakkaimmat yksilöt olivat harvoin kaikkein menestyneimpiä. Yleensä keskinkertaiset, mutta onnekkaat ihmiset menestyivät paremmin kuin lahjakkaammat mutta epäonniset ihmiset. Kaikkein menestyneempiä olivat ne, jotka olivat vain vähän keskimääräistä lahjakkaampia, mutta erittäin onnekkaita elämässään.

Aina kannattaa kuitenkin muistaa eräs viisaus, mikä tulee golfin piiristä, mutta pätee kyllä muillakin elämän alueilla. Sen lausujaksi on mainittu ainakin Ben Hogan, Arnold Palmer, Gary Player ja Jack Nicklaus. Ja se viisaus on:

Mitä enemmän harjoittelen, sitä onnekkaammaksi tulen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *