Missä tahansa toiminnassa kannattaa käyttää peukalosääntöjä, ajattelumalleja. Niiden avulla on helpompi muistaa, miten onnistunut lopputulos voidaan saavuttaa.
Valmiin ajattelumallin avulla palautat nopeasti mieleesi, mikä on optimaalinen toimintatapa jossakin tilanteessa. Kun näitä ajattelumalleja käyttää riittävän usein, niistä muodostuu rutiini, itsestään selvää ja jopa automaattista.
Eräs alue, jossa tällaisista peukalosäännöistä on erityisesti apua, on keskittyminen.
Keskittyminen olennaiseen on yksi menestymisen lähtökohdista kaikissa asioissa.
Esimerkiksi Applen suuruuden luojan Steven Jobsin ehkä merkittävin taito oli kyky keskittyä. Se näkyy kaikessa, mikä on tehnyt Applesta menestyneen yrityksen.
Jobsin mukaan keskittyminen tarkoittaa, että sanoo ei:
” Ihmiset luulevat keskittymisen tarkoittavan sitä, että sanoo kyllä asioille, joihin pitää keskittyä. Mutta sitä se ei ole lainkaan. Se tarkoittaa, että sanot ei sadoille hienoille ideoille, mitä on olemassa. Sinun pitää valita huolellisesti. Itse asiassa olen yhtä ylpeä asioista, joita en ole tehnyt, kuin asioista joita olen tehnyt. Innovaatiota on, että sanoo ei 1000 asialle.”
Keskittymisen peukalosäännöt
Tunnetuin ja käytetyin peukalosääntö keskittymiselle on Pareton periaate, joka tunnetaan myös nimellä 80/20 – sääntö. Sen mukaan 20 prosenttia syistä johtaa 80 prosenttiin seuraamuksista. Eli esimerkiksi 20 % terveydenhuollon asiakkaista aiheuttaa 80 % kustannuksista.
Säännön arvo kaikissa asioissa on siinä, että se ohjaa keskittymään tärkeisiin asioihin, niihin 20 %:in asioista, jotka todella merkitsevät jotain. Ja vastaavasti ajankäytöstä pitäisi 80 % suunnata näihin 20 %:in asioista.
Pareton periaatetta voi soveltaa lähes kaikkeen, mitä teet. Siis muista: aina kun joudut käsittelemään suurta määrää asioita, pohdi mitkä 20 % ovat kaikkein tärkeimpiä, olennaisia, ja keskity niihin.
Luvut 80/20 ovat vain suuntaa-antavia, ne vaihtelevat tilanteesta ja kohdealueesta toiseen. Tarkka analyysi voi antaa tuloksen, että 10 prosenttia ihmisistä juo 50 prosenttia alkoholista, jolloin oikea suhde onkin 50/10. Tai jossain asiassa suhde voi olla 80/5.
Mutta on keskittymiseen paljon muitakin peukalosääntöjä:
Sturgeonin laki sanoo, että 90 % kaikesta on roskaa, mikä noudattelee Pareton periaatetta, vaikka vähän eri numeroilla. (Prosenttiluvuksi on ehdotettu myös 95). Laki tuodaan yleensä esiin, kun kritisoidaan esimerkiksi internetiä, populaarikulttuuria ja sosiaalista mediaa. Jos esimerkiksi ajattelet, että television tarjoamat elokuvat eivät ole kovin hyviä tai suurin osa suorastaan roskaa, sinun kannattaa muistaa, että yleensäkin suuri osa kaikista elokuvista on samaa tasoa. Hyviä, mieleenpainuvia elokuvia voi olla ehkä juuri 10 prosenttia.
5 prosentin sääntö. Sijoittamisessa ei mikään yksittäinen arvopaperi tai muu sijoituskohde saisi ylittää viittä prosenttia kokonaisvarallisuudestasi.
Kolmen sääntö. Kolme asiaa on vielä helppo muistaa ja niihin keskittyä. Siksi toimivaksi tehtävälistaksi on todettu lista, jolla on vain kolme tärkeintä asiaa. Sen voi tehdä päiväksi, viikoksi tai vuodeksi. Tärkeintä on saada todella ratkaisevat asiat esille ja tehdyksi. Tietysti sitten kun ne on tehty, voi tehdä jotain muuta.
Ja lopuksi ehkä keskittymisen tärkein peukalosääntö. Keskity yhteen asiaan kerralla. Tee vain yhtä asiaa kerralla, moneen asiaan ei kannata yrittää keskittyä, tulokset ovat takuuvarmasti huonoja.