Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Onko viisi minuuttia paljon aikaa?

Kun sinulla on viisi minuuttia ylimääräistä aikaa, kuinka käytät tuon ajan?

Useimmat ihmiset käyttävät sitä tekosyynä levätä tai laiskotella tai nykyään ehkä useimmiten älypuhelinta selaillen. Menet minne tahansa tilaan, jossa ihmiset joutuvat hetken, muutaman minuutin tai vähän enemmänkin, odottamaan jotain, on todennäköistä, että yhdeksän kymmenestä näprää jotain puhelimellaan.

Osa tuosta ajankäytöstä on varmasti hyödyllistä, tarkistetaan viestejä ja sähköposteja tai tsekataan aikataulua ja tehtävälistoja, mutta suurin on todennäköisesti pelaamista, musiikin kuuntelua tai sosiaalisen median ja uutisten päämäärätöntä selaamista. Osa tästä on varmasti virkistävää, mutta osa vain turhauttaa.

Jos pitää ylimääräisiä vain viiden minuutin odottelu- tms. taukoja esimerkiksi viisi kertaa päivässä, se merkitsee 25 minuuttia päivässä ja noin 150 tuntia vuodessa. Mitä siinä ajassa ehtisi tehdä? Ja todennäköisesti tällaista aikaa on huomattavasti enemmän vuoden aikana.

Se, miten käytämme tuon ajan, voi olla ratkaiseva tekijä sille, mitä me saavutamme omassa elämässämme. Nykyään valitetaan kiireestä ja ajanpuutteesta. Silloin voi kysyä miksi voimme tuhlata niin paljon aikaa? Jokainen pienikin pala olisi lisää.

Tuon viisi minuuttia voi käyttää monella, jos ei hyödyllisellä niin ainakin kehittävällä tavalla. Voit lukea kirjaa (sitä voi tietysti myös kuunnella älypuhelimen avulla), voi lukea ja opiskella espanjaa (sekin onnistuu puhelimella), voit meditoida (puhelin voi olla tässäkin mukana) tai harrastaa liikuntaa, olosuhteiden ja tilanteen mukaan, ja nythän on tuotu esiin että liikuntaa kannattaa harjoittaa pienissäkin erissä.

Kertautuva vaikutus

Näiden pienten viiden minuutin aikajaksojen käyttö on esimerkki kertautuvasta vaikutuksesta.

Kertautuva vaikutus on termi, joka tarkoittaa pienistä, näennäisen merkityksettömistä toimista ajan mittaan kertyviä suuria hyötyjä. Pitkään tunnettu esimerkki on korkoa korolle ilmiö, jota Einstein on sanonut maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Säästäminen onkin alue, jossa kertautuva vaikutus tunnetaan parhaiten. Mutta se vaikuttaa kaikessa toiminnassamme.

Näitä pieniä toimia, askeleita voimme kaikki ottaa joka päivä. Ilmiöstä kirjan tehneen Darren Hardyn mukaan elämäsi perustuu kaavaan: Valintasi (päätökset) + käyttäytyminen (toiminta) + tapa (toistuva toiminta) + kertautuva vaikutus (aika) = tavoitteet.

Mitä aikaisemmin aloitat muutosten tekemisen ja pienten askeleiden ottamisen, sitä enemmän kertautuva vaikutus toimii eduksesi.

Mitä pieniä valintoja voit tehdä päivittäin, jotka voivat kertautuen johtaa positiivisiin muutoksiin elämässäsi tulevaisuudessa? Mitä pieniä askeleita voisit alkaa ottaa joka päivä muuttaaksesi elämääsi parempaan suuntaan?

Menestys tulee siitä, että tekee puoli tusinaa asiaa todella hyvin, toistettuna viisi tuhatta kertaa. James Clear

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *