Koronavirukselle on uutisten mukaan kehitetty jo kaksi toimivaa rokotetta ja lisää hyviä uutisia saamme todennäköisesti lähiviikkoina ja -kuukausina.

Ennusteiden mukaan pääsemme rokotteiden avulla ensi vuoden kuluessa siirtymään lähes normaaliin elämänmenoon.

Mutta mikä on rokotteiden tehtävä yleensä?

Se voidaan pelkistää lyhyesti: Rokotteet valmistavat kehosi torjumaan taudin ennen kuin se todella pesiytyy kehoosi.

Tätä samaa periaatetta on mahdollista käyttää ja hyödyntää myös lääketieteen ulkopuolella.

Stoalainen rokote

Stoalaisuus on filosofinen koulukunta, joka syntyi antiikin Kreikassa ja vaikutti myöhemmin erityisesti Roomassa. Tunnettuja stoalaisia filosofeja olivat muun muassa koulukunnan perustaja Zenon Kitionlainen, Epiktetos, Seneca sekä Rooman keisari Marcus Aurelius.

Stoalaiset käyttivät rokotteen kaltaista työkalua omaan mieleensä. Tavallaan he rokottivat itsensä vastoinkäymisiä ja epäonnea vastaan. He valmistautuivat henkisesti pahojen asioiden tapahtumiseen. Menetelmä tunnettiin aikanaan nimellä premeditatio malorum, mikä tarkoittaa ”pahan (vastoinkäymisten) ennakointia”.

Se on myös yksi tärkeä syy perehtyä stoalaisen filosofiaan, yksi stoalaisen filosofian arvokkaimmista työkaluista: valmistautua tuleviin tapahtumiin pysyäkseen rauhallisena vastoinkäymisten edessä.

Stoalaiset uskoivat, että kuvittelemalla pahin mahdollinen skenaario etukäteen, he pystyisivät voittamaan pelkonsa negatiivisiin kokemuksiin ja tekemään parempia suunnitelmia niiden estämiseksi. Vaikka useimmat ihmiset keskittyvät siihen, miten he voisivat onnistua ja saavuttaa menestystä, stoalaiset pohtivat myös, kuinka he pystyisivät hoitamaan epäonnistumisen. Miltä asiat näyttävät, jos kaikki menisi pieleen huomenna? Ja mitä tämä kertoo meille siitä, kuinka meidän pitäisi valmistautua tänään?

Negatiivinen visualisointi

Tätä tekniikkaa voisi kutsua negatiiviseksi visualisoinniksi. Se on tavallaan vastakohta positiiviselle visualisoinnille, jossa yritetään houkutella hyviä asioita tapahtumaan luomalla niistä eläviä mielikuvia.

Kysymys ei ole kuitenkaan pirun maalaamisesta seinälle, siitä että oltaisiin liian pessimistisiä jonkin tulevan suhteen, ja esitettäisiin asia äärimmäisen kielteisenä tai uhkaavana.

Stoalaisten kannalta keskeinen asia on se, että nämä kuvitellut vastoinkäymiset eivät ole lainkaan negatiivisia, vaan täysin yhdentekeviä, asioita asioina. Niitä läpikäymällä, visualisoimalla ja valmistautumalla selviämään niistä stoalaiset kouluttavat itsensä ylläpitämään mielenrauhaa ja vapautumaan emotionaalisilta kärsimyksiltä.

Ajattele esimerkiksi, että olet valmistautumassa työpaikkahaastatteluun. Olet tehnyt parhaasi, valmistellut esittelysi ja harjoitellut sitä. Tunnet olevasi valmis. Mutta edellisenä iltana kysy vielä itseltäsi: Mikä voi mennä pieleen? Mitä odottamatonta voi tapahtua?

Ole valmis siihen, että asiat menevät toisin kuin on suunniteltu. Onko sinulla varasuunnitelma?

Varasuunnitelma

Kysy itseltäsi: Entä jos sitä ja sitä ​​tapahtuu? Ja etsi vastaus: Sitten teen näin ja näin.

Viisaalle ihmiselle ei tapahdu mitään hänen odotustensa vastaista. Seneca

Viisas ihminen valmistautuu henkisesti täydellisesti. Mitään sellaista ei voi tapahtua, ettei hän olisi nähnyt tulevan.

Pahojen asioiden ennakointi ei tee maagisesti niitä helpoksi sietää. Mutta se auttaa meitä olemaan menemättä palasiksi, kun pahin tapahtuu. Voimme kohdata vastoinkäymiset paljon rauhallisemmin, analysoida niitä järkevästi ja päättää ryhtyä älykkäisiin toimiin.

Seneca on sanonut, että olisimme hulluja, jos haluaisimme kohdata vaikeuksia elämässä. Mutta olisimme yhtä hulluja ajatellessamme, että näin ei tapahdu. Meidän on varauduttava vaikeuksiin, jotta olemme valmiita kohtaamaan ongelman sen sijaan, että yllättyisimme siitä.

Perusidea vastoinkäymisten ennakoinnista on kuvitella toistuvasti mahdolliset huonot skenaariot etukäteen, jotta ne eivät yllättäisi sinua, ja voit kohdata ne rauhallisesti ja toimia viisaasti. Tätä voi harjoitella niin, että siitä tulee tapa.

Joten kannattaa rokottaa mielesi ja altistaa itsesi vaikeille tilanteille mielikuvituksen avulla. Silloin olet vahvempi ja vähemmän haavoittuva tosielämän tilanteissa.

Kokeile nyt. Mitä aiot tehdä huomenna? Mikä voi mennä pieleen?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *