On olemassa hyvää ja huonoa asioiden lykkäämistä, vetkuttelua.

Vetkuttelua pidetään yleensä vain huonona asiana, josta pitäisi kaikin keinoin pyrkiä eroon. Mutta on olemassa myös hyvää, tuottavaa vetkuttelua.

Vetkuttelu pikkuasioissa

Jos vetkuttelulla tarkoitetaan sitä, että lykkää asioiden tekemistä, jokainen on vetkuttelija. Meillä kaikilla on aina lukematon määrä tekemättömiä asioita odottamassa, joko laatimallamme listalla tai vain mielessämme. Niistä suurin osa on pikkuasioita: johonkin sähköpostiin vastaaminen, Facebookin silmäily, pyykin pesu, pöydän siivoaminen, soittaminen äidille/veljelle/ystävälle, jne. jne. Emme mitenkään voi tehdä niitä kaikkia tässä ja nyt, yhtä aikaa, vaan meidän on pakko lykätä suurin osa tekemistä tuonnemmaksi.

Vetkuttelua on kolmea tyyppiä riippuen siitä, mitä teet sen sijaan, että tekisit jotain: voit tehdä (a) ei mitään, (b) jotain vähemmän tärkeää tai (c) jotain tärkeämpää.

Viimeistä tyyppiä voi sanoa hyväksi vetkutteluksi.

Tässä mielessä kaikkein menestyneimmät ja tuottavimmat ihmiset ovat vetkuttelijoita. He ovat tyypin C vetkuttelijoita. He lykkäävät pienten asioiden tekemistä toimiakseen isojen juttujen parissa.

Hyvää vetkuttelua on, että välttää pikkuasioita tehdäkseen tärkeää, merkityksellistä työtä.

Jotkut asiat, kuten sähköpostiin vastaaminen, katoavat, jos lykkäät niitä riittävästi (voit tosin kadottaa jotain muutakin samalla). Toiset asiat, kuten pöydän siivoaminen tai veroilmoituksen teko, vain pahenevat, jos lykkäät niitä. Periaatteessa ei pitäisi lykätä tämäntyyppisiä tehtäviä. Ne täytyy tehdä joka tapauksessa. Siksi on parasta tehdä ne heti.

Syy, miksi joskus kannattaa lykätä jopa tällaisia asioita on se, että ensiarvoinen työ vaatii kahta asiaa, joita pikkuasiat eivät tarvitse: pitkiä yhtenäisiä ajanjaksoja ja oikeaa mielentilaa.

Pikkuasiat ovat niin tehokkaita kariuttamaan suuria hankkeita, että monet ihmiset jopa käyttävät niitä tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi henkilö, joka on päättänyt kirjoittaa romaanin, huomaakin yhtäkkiä, että talo tarvitsee siivousta. Ihmiset, jotka eivät onnistu kirjoittamaan romaaneja, eivät tee sitä istumalla tyhjän sivun edessä päiviä kirjoittamatta mitään. He tekevät sen ruokkimalla kissaa, menemällä ostoksille, tapaamalla kaveria kahvilla, tarkistamalla sähköpostia. ”Minulla ei kerta kaikkiaan ole aikaa tehdä sitä”, he sanovat. Eikä heillä ole; he ovat itse varmistaneet sen.

Jonakin päivänä saat tehtyä tärkeän työn. Useimpia muita päiviä syövät pikkuasiat. Ja tiedät, että se on yleensä oma vikasi: Annat pikkuasioiden syödä päiväsi, välttääksesi kohtaamasta jonkin vaikean ongelman tai tehtävän.

Vaarallisin vetkuttelun muoto on b-tyypin vetkuttelu, koska se ei tunnu vetkuttelulta. ”Saan asioita tehtyä/ valmiiksi”. Valitettavasti ne ovat aivan vääriä asioita.

Eräs vetkuttelua torjumiseen pyrkivä neuvo on tehtäväluettelon tekeminen ja asioiden ruksaaminen pois sitä mukaa kun ne saa tehtyä. Mutta se voikin todellisuudessa olla vain yksi tapa vetkutella. Jos tehtäväluettelossa olevat asiat ovat vain vähäisiä pikkuasioita (b-tyypin askareita), niitä tekemällä ja saamalla tyydytystä ruksaamalla ne tehdyiksi itse asiassa vain lykkää tarttumista isoihin ja tärkeisiin tehtäviin (c-tyyppi), eli vetkuttelee.

Ihmiset, jotka ovat onnistuneet työskentelemään tärkeiden asioiden parissa ja saavuttaneet jotain suurta, mutta siirtäneet syrjään pikkuasiat, tuntevat usein syyllisyyttä siitä. Ja myös muut ovat voineet syyllistää heitä siitä. Mutta tähän ei ole mitään syytä. Tekemistä on enemmän kuin kukaan pystyy. Joten joku, joka keskittyy tärkeisiin asioihin, jättää väistämättä paljon pikkuasioita tekemättä.

Luovaan työhön liittyvä vetkuttelu

Toinen hyvän vetkuttelun muoto on tuttua kaikille luovien prosessien kanssa työskenteleville.

Menestynyt kanadalainen kirjailija Margaret Atwood (mm. Orjattaresi sekä Oryx ja Crake) on tunnettu myös epätavallisesta tuotteliaisuudestaan. Tuotantonsa laajuuden ja sen saaman arvostuksen vuoksi tuntuisi epätodennäköiseltä, että Atwoodilla voisi olla ongelmia vetkuttelun kanssa. Hän kuvailee kuitenkin itse taisteluaan vetkuttelua vastaan päivittäiseksi. Kirjailija itse on sanonut, että suurin osa tunneista ennen kirjoittamisen alkuun pääsemistä menee vetkuttelun merkeissä. Atwoodille vetkuttelu ei ole ennalta arvaamaton tapa, vaan säännöllinen osa päivittäistä aikataulua, johon sisältyy pitkä tauko ennen varsinaisen työn tekemistä. Atwoodin esimerkki todistaa, että ajatusten selvittäminen ennen työn aloittamista voi olla hyvä idea kaikille, jotka stressaantuvat joutuessaan päättämään, miten aloittaa, kun edessä on paljon työtä, ja että vetkuttelu ole välttämättä lopullinen este aikaansaamiselle. 

Luova työ, uusien ideoiden ja luovien teosten tuottaminen ei ole juuri koskaan suoraviivaisesti etenevä prosessi. Siinä on useimmiten jaksoja, jolloin asia on pakko jättää lepäämään päiviksi tai viikoiksi. Noiden päivien tai viikkojen aikana mieli saa vapaasti vaeltaa ja löytää uusia lähestymistapoja ja uusia ideoita. Työn lykkääminen on hyödyllistä lopputuloksen kannalta.

Usein tämä luova vaihe on jo alussa, puhutaan ns. tyhjän paperin syndroomasta tai valkoisen paperin kammosta. Alkuun ei pääse, vaan edessä tuntuu olevan korkea este. Englanniksi puhutaankin kirjoittajan blokista tai esteestä (writer’s block), luovuuden tukahduttavasta esteestä.

Huono vetkuttelu on kuitenkin täysin toinen asia. Siinä ihminen lykkää työn aloittamista, vaikka tietää, että sillä on huonot seuraukset.

Ellet työskentele tärkeimmän mahdollisen asian parissa, vetkuttelet. Paul Graham

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *