Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

 

Kirjan taustaa

Yksi teoksen lähtökohdista on vuonna 2012 ilmestynyt kirjani Onnistumisen taito. Siinä käsittelin onnistumisen yhteisiä teemoja bisneksen ja golfin piirissä. Tämä kirja jatkaa siitä eteenpäin laajentaen näkökulmaa käsittelemään menestymisen keskeisiä kysymyksiä yleisestikin.

Jatkoin teeman käsittelyä kirjan ilmestymisen jälkeen Onnistumisen taito – blogissa, jossa olen vuoden 2012 jälkeen julkaissut yli 200 lyhyttä onnistumisen ja menestymisen eri osa-alueita käsittelevää artikkeleita. Näiden artikkelien sisältöä olen käyttänyt myös kirjaa kootessani.

Kirjan taustalla on uteliaisuus; uteliaisuus selvittää, miksi joku menestyy ja joku toinen ei, ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Ja uteliaisuushan on kaiken oppimisen perusta. Kirjan kokoaminen ja kirjoittaminen onkin ollut pitkä oppimisprosessi, jonka lopputulos on nyt muillekin menestyksestä kiinnostuneille tarjolla.

Voi sanoa, että olen kirjoittanut kirjan oppaaksi itselleni, en nykyiselle minälle, vaan nuoremmalle itselleni, joka eri vaiheissa elämäänsä pohtii suuntaa elämälleen, unelmia, tavoitteita, miten elää merkityksellistä elämää, miten onnistua ja menestyä, minkälaisia valintoja tehdä ja miten kehittää itseään.

En ole koskaan elämäni aikana ollut työtön tai lomautettu tai edes sellaisten uhkien edessä. Mutta uskon, että sellaisissakin tilanteissa, kuten myös oman urani aikana sattuneissa todellisissa murroksissa kirjassa esiintuotavista ajatuksista ja ajattelumalleista olisi ollut merkittävää apua parempien ratkaisujen teossa.

Kirjan sisältö on seuloutunut niistä kymmenistä kirjoista ja tutkimuksista ja sadoista lehti- ja blogiartikkeleista, jotka prosessin aikana olen käynyt läpi. Seulan pohjalle on jäänyt joukko asiakokonaisuuksia, teemoja, jotka painotetusti tulevat esiin menestystarinoissa ja -tutkimuksissa. Taustalla on myös omat henkilökohtaiset kokemukset satojen yrittäjien, yritysjohtajien ja avainhenkilöiden onnistumisista ja epäonnistumisista oman työurani aikana.

Kirjan sisältö

Kirjassa käsitellään 21 teemaa, osa-aluetta, joista kaikilla on oma vaikutuksensa menestymisessä. Niiden merkitys riippuu jokaisen henkilön omista lähtökohdista ja tilanteesta, toisilla se on suurempi, toisilla pienempi.  Kaikkien vaikutus tulee kuitenkin esiin useimmissa menestystarinoissa.

Kirjan sisällysluettelo

Kirjassa tuon esiin näihin teemoihin liittyviä ajattelu- ja toimintamalleja, joita menestyneet ihmiset ovat käyttäneet ja niihin liittyviä kokemuksia ja esimerkkejä.  Niiden avulla voit käynnistää oman menestymisen oppimisprosessisi.

Kirja ei tarjoa yhtä kaikille sopivaa tapaa, kokonaismallia tai kaavaa menestykseen. Se nostaa esiin asioita ja ajatuksia, jotka ehkä kiinnostavat sinua ja joita voit kokeilla. Se, mitkä ajattelumallit ja keinot ovat tai voivat olla sinulle sopivia ja tärkeitä, riippuu paljolti omista lähtökohdistasi, tavoitteistasi ja tilanteestasi.

Yhtä yleispätevää menestyksen kaavaa ei ole olemassa. Mutta sinun ei tarvitse rakentaa omaa malliasi alusta asti. Kirja tarjoaa työkaluja ja palikoita tähän työhön. Voit jäljitellä ja kopioida muiden käyttämiä ideoita ja malleja, ottaa niistä oppia ja soveltaa niitä omalla kohdallasi, omalla tavallasi. Moni suurmieskin on todennut, että hänen menestyksensä on perustunut aikaisemmin eläneiden ihmisten teoille ja ajatuksille. ”Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisten harteilla”, kirjoitti jo Isaac Newton.

Vaikka kirjassa tuodaan esiin tärkeimpiä menestyksen ajatusmalleja, nekin ovat vain osa kokonaisuutta. Kirjassa on kuitenkin kattava kirjallisuus- ja lähdeaineisto, jonka avulla lukija voi lähteä etsimään lisää tietoa ja täydentämään ymmärrystään tärkeiksi katsomiltaan alueilta.

Lopuksi

Tulen lähiviikkoina kertomaan näillä sivuilla enemmän kirjan olennaisimmista oivalluksista ja kiinnostavimmista tavoista rakentaa menestystä.

Menestymisen taito teoksen on kustantanut Viisas Elämä Oy.

Kirjan ilmestymisen kunniaksi olen muuttanut blogin nimeksi Menestymisen taito. Kirjalla on myös oma Facebook sivu. Sivulla voit osallistua arvontaan, jossa palkintoina on kaksi Menestymisen taito kirjaa.

Kirjaa on jo myynnissä ainakin seuraavissa verkkokaupoissa:

Viisas Elämä Oy

AdLibris

Suomalainen

Prisma

CDON

Booky

Anna itsellesi mahdollisuus menestyä.  Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *