Vähemmän ei välttämättä ole enemmän, mutta usein se on parempi. Yleensä ajattelemme, että mitä enemmän saamme tai meillä on jotain, sitä parempi. Enemmän palkkaa, rahaa ja omaisuutta on parempi kuin vähemmän niitä. Enemmän turvallisuutta, hyvinvointia, rakkautta on parempi kuin vähemmän niitä.

Ja ainakin kun rahasta ja omaisuudesta puhutaan, niitä ei koskaan tunnu olevan liikaa. Vähäinenkin lisäys tuntuu paremmalta kuin jos joutuu luopumaan vastaavasta määrästä omaisuuttaan.

Puhutaan ns. tappion välttelystä, tappion välttelyn harhasta, joka on yksi tavallisimmista ajattelun vinoumista.

Panemme tappioille enemmän painoa kuin arvostamme voittoja. Sadan euron menettäminen lohkaisee onnellisuudesta suuremman palan kuin se lisääntyy, jos saat sata euroa. Tutkimusten mukaan tappio kirvelee tunnetasolla noin kaksi kertaa niin paljon kuin vastaavankokoinen voitto riemastuttaa.

Pelko jonkin menettämisestä motivoi ihmisiä voimakkaammin kuin ajatus siitä, että voittaa jotain samanarvoista. Joku miljonääri voi tuskastua kadottaessaan sadan euron setelin, kun samaan aikaan hänen pörssisijoitustensa arvo voi nousta minuutissa saman verran.

Tappion tunne syntyy myös, kun tavoitetta ei saavuteta ja tavoitteen ylittäminen on voitto. Nämä kaksi motiivia eivät ole yhtä vahvoja. Tavoitteen saavuttamisessa epäonnistumisen välttely on paljon vahvempaa kuin halu ylittää tavoite.

Tappion välttelyä esiintyy kaikilla elämän osa-alueilla, vaikka emme sitä välttämättä tiedosta. Sitä esiintyy ihmisten arkielämässä, yritystoiminnassa ja pörssisijoittamisessa.

Me alitajuisesti kammoamme minkä tahansa asian vähenemistä, poisottamista meiltä. Mieluummin haluamme lisää, vaikka emme mitään enää välttämättä tarvitsisikaan.

Mieluummin lisäämme kuin vähennämme

Mutta lisäävillä ratkaisuilla on muutenkin ajattelussamme ja toiminnassamme ratkaiseva, jopa etuoikeutettu rooli. Kun sinun pitäisi parantaa jotain asiaa, konkreettista esinettä tai rakennelmaa, ensimmäinen ajatuksesi on todennäköisesti: Mitä tähän pitäisi lisätä, jotta siitä tulisi parempi ja toimivampi?

Lisäävät ratkaisut tulevat yleensä nopeasti ja helposti mieleen. Ajattelemme, että asian parantaminen tarkoittaa jonkin lisäämistä, sen sijaan että vähentäisimme jotain. Ajattelemme myös, kun joku ei toimi, että siitä puuttuu jotain ja alamme välittömästi etsiä lisättävää.

Varsinkin stressaavissa tilanteissa, paineen alla meillä on taipumus tehdä asioista monimutkaisempia, ja lisätä ratkaisuun uusia erilaisia elementtejä.

Vähentäviä ratkaisuja ei välttämättä ole vaikeampi harkita, mutta niiden löytämiseen tarvitaan enemmän vaivaa.

Vähentäminen on vaikeampaa kuin lisääminen

Asiaa ovat tutkineet mm. Virginian yliopiston tutkijat useissa koesarjoissa. He panivat esimerkiksi koehenkilöt leikkimään Lego-palikoilla. Tehtävä oli tasapainottaa erilaisia rakennelmia.

 

Kuvan legorakennelmassa katto on vain yhden palan varassa takakulmastaan. Tehtävänä oli keksiä, miten katolle voi asettaa tiiliskiven ilman että katto romahtaa legohahmon päälle. Palkkioksi luvattiin yksi dollari. Osanottajille kerrottiin myös, että yhden legopalan lisääminen maksaa kymmenen senttiä, joka vähennetään palkkiosta.

Valtaosa koehenkilöistä ratkaisi ongelman lisäämällä legopaloja kaikkiin nurkkiin, vaikka se maksoi.

Toinen ryhmä sai eteensä saman tehtävän ja ohjeistuksen, mutta sen edustajille täsmennettiin lisäksi, ettei palojen poistaminen maksa mitään. Tästä ryhmästä suurin osa tajusi, että paras ratkaisu onkin vain ottaa kulmapala pois ja kiinnittää katto ilman mitään välipaloja.

”Kun ihmiset yrittävät parantaa jotakin, he eivät ensimmäisenä ajattele karsimista, ellei heitä jotenkin vinkata siihen suuntaan”, sanoo käyttäytymistieteilijä Gabrielle Adams Virginian yliopistosta.

Toisaalta osallistujien pommittaminen asiaan liittymättömillä tiedoilla pienensi todennäköisyyttä vähentämiseen. Ihmiset käyttävät lisääviä ratkaisuja vieläkin enemmän, kun he kokevat ylikuormittuvansa tiedosta ja ovat stressaantuneita.

”Päätöksiä tehdessään ihmiset nojaavat helppoihin ja nopeisiin ajattelun oikoteihin, varsinkin jos henkinen kuormitus häiritsee nokkelampien ratkaisujen keksimistä”, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimussarjassa tehtiin kokeita myös muilla erilaisilla tehtävillä, ja tulokset olivat kaikissa samansuuntaisia.

Tutkimuksen johtopäätös oli, että kun ihmiset yrittävät muuttaa jotain, heidän tapansa on kysyä: ”Mitä voin lisätä?” mieluummin kuin kysyä: ”Mitä voin vähentää tai lisätä?” He kykenevät täysin ajattelemaan vähentämistä, heillä on vain tapana ajatella ensin lisäämistä – ja usein he valitsevat lisäämisen ennen kuin he edes harkitsevat vähentävää ratkaisua.

”Yksinkertaiset ratkaisut vaativat enemmän ajattelua”, tiivistää psykologian apulaisprofessori Benjamin Converse Virginian yliopistosta.

Vähentäminen on myös yksinkertaistamisen ja keskittymisen peruskiviä

Yksinkertaistamiseen on paljon keinoja ja sääntöjä, niistä vähentäminen on kaikkein tehokkain.

Yksinkertaistaminen puolestaan auttaa keskittymään oikeisiin asioihin.

Jotkut maailman menestyneimmistä yrittäjistä tekevät kaikkensa yksinkertaistaakseen elämänsä. Applen suuruuden luoja Steve Jobs oli tunnetuimpia yksinkertaisuuden puolesta puhujia. Hänen mukaansa yksinkertainen voi olla vaikeampaa kuin monimutkainen, mutta sen tavoittelu on kaiken vaivan arvoista, koska kun sen saavuttaa, pystyy siirtämään vuoria. Kenties vastaus onnellisuuteen ja menestykseen ei olekaan, se että omistaa paljon tai on jatkuvasti muiden suosiossa. Ehkä se onkin vähentäminen, turhan hälyn välttäminen ja paluu perusasioihin.

Elämää ja toimintaa yksinkertaistamalla vähennät huolia ja stressiä. Pystyt keskittymään jäljelle jääneisiin oikeisiin asioihin.

Poistaminen ja vähentäminen on ehkä tärkein tapa tehdä asiat yksinkertaisiksi. Yksinkertaistamisen laeista kirjan tehneen John Maedan mukaan tärkein laki onkin:

Yksinkertaisin tapa saada aikaan yksinkertaisuutta on harkittu vähentäminen. Aina kun epäilet jonkin tarpeellisuutta, poista se. Mutta ole varovainen siinä, mitä poistat.

Kun esimerkiksi sinulla on liikaa tavaraa, kaaos ei katoa, vaikka tavaraa yrittää järjestellä eri tavoilla. Vasta kun tavaraa vähentää, jää vähemmän järjestettävää. Siinä voi käyttää Marie Kondon kehittämää Konmari-menetelmää.

Ylimääräisen tavaran huomaa usein vasta muuton yhteydessä. Silloin poisheitettävää tai -annettavaa kertyy säkkikaupalla. Ja kun muuton yhteydessä tulee kiire, kaikkea ei aina ehdi käydä läpi, vaan roinaa siirtyy myös seuraavaan asuntoon.

Ja jos vähentää riittävästi, ei tarvitse enää järjestää juuri lainkaan. Sellaisista asioista ja tavaroista eroon pääseminen, joista et välitä, on helppoa. Vaikeus tulee eteen, kun joudut eliminoimaan asioita, joista pidät.  Mutta jos ne vain vievät aikaasi ja huomioitasi joltain tärkeimmältä, niistäkin on päästävä eroon.

Poistaminen, vähentäminen ja pelkistäminen eivät ole helppoja.  Yksinkertaistaminen voi olla hyvin hankalaa. Se voi myös viedä paljon aikaa.

Keskittyminen on taito tietää, mitä jättää pois

Kun ensin vähennät ja keskityt jäljelle jäävään, saat aikaan enemmän. Vähentäminen on keskittymisen edellytys. Se mitä et tee, määrittää mitä voit tehdä. Ihmisen muisti ja ajattelu ovat rajallisia. Mitä vähemmän muistettavaa ja ajateltavaa sinulla on, sitä syvällisemmin pystyt keskittymään. Ja sitä paremmin onnistut.

Keskittyminen on yksinkertaisuutta. Se tarkoittaa luopumista kaikesta, mitä mahdollisesti voisit haluta, ja keskittyä täydellisesti yhteen tärkeään asiaan. Leo Babauta

Jobsin mukaan keskittyminen tarkoittaa, että sanoo ei:

Ihmiset luulevat keskittymisen tarkoittavan sitä, että sanoo kyllä asioille, joihin pitää keskittyä. Mutta sitä se ei ole lainkaan. Se tarkoittaa, että sanot ei sadoille hienoille ideoille, mitä on olemassa. Sinun pitää valita huolellisesti. Itse asiassa olen yhtä ylpeä asioista, joita en ole tehnyt, kuin asioista, joita olen tehnyt. Innovaatiota on, että sanoo ei 1000 asialle.

Vähentämisen pitäisi periaatteessa olla helppoa, jos Sturgeonin laki pitää paikkansa.

Sturgeonin laki sanoo, että 90 prosenttia kaikesta on roskaa. Laki tuodaan yleensä esiin, kun kritisoidaan esimerkiksi internetiä, populaarikulttuuria ja sosiaalista mediaa. Alkujaan lain keksijä scifikirjailija Ted Sturgeon puhui kirjallisuudesta, 90 prosenttia kaikesta kirjallisuudesta oli hänen mukaansa roskaa. Jos käytät tai olet kokeillut suoratoistopalveluja (Netflix, HBO, ym.), olet ehkä todennut, että 90 prosentin sääntö pitää paikkansa. Tarjonnasta hyvin pieni osa on mielenkiintoista ja katsottavaa. Ongelma on se, että palvelussa pitää olla kaikille jotakin, jolloin vain pieni osa tarjonnasta sopii jollekin tietylle katsojaryhmälle.

Kieltäydy lähes kaikesta

Se, miten käytät aikaasi kaiken välttämättömän ulkopuolella, on suurin ajansyöjä, kiireen aiheuttaja ja keskittymisen este.

Menestymisen tie on myös kieltäytymisen tie. Sinun kannattaakin aina muistaa edellä mainittu Sturgeonin laki. Sen mukaan 90 prosenttia kaikesta on joka tapauksessa roskaa.

Laki ei koske kuitenkaan vain viihdettä ja kirjallisuutta. Laki pätee muihinkin asioihin, joidenkin mielestä itseasiassa mihin tahansa, myös sinuun itseesi, ideoihisi, tunteisiisi, ajatuksiisi ja toiveisiisi. Se pätee sosiaaliseen mediaan, mainoksiin, tuotteisiin, sähköposteihin, twiitteihin, palavereihin.

Siksi voit hyvällä omalla tunnolla sanoa lähes kaikelle ei, ja keskittyä ja sanoa kyllä vain todella tärkeisiin, laadukkaisiin ja pysyviin asioihin. Ja muista Sturgeonin lain lisäsääntö: Jos et ole varma, onko jokin roskaa, se on roskaa.

Kun kieltäydyt jostain turhasta, saat aikaa tärkeimmille asioille. Ja kun puhumme priorisoinnista, tärkeysjärjestykseen asettamisesta, kannattaa myös muistaa, että prioriteettisanalla ei alkuaan ollut lainkaan monikkomuotoa. Oli vain yksi prioriteetti, yksi tärkeä asia. Vasta 1900-luvulla alettiin puhua prioriteeteista. Mutta tärkeitä asioita ei voi olla monta.

Täydellisyys saavutetaan, ei silloin kun ei ole enää mitään lisättävää, vaan kun ei ole enää mitään vähennettävää. -Antoine de Saint-Exupery

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *