Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Päätöksenteko on usein vaikeaa. Mutta entä jos vika onkin siinä, ettet oikein ymmärrä, mistä päätöksessä on kysymys, mitä päätös tarkoittaa? Jos päätöksenteon vaikeuteen onkin olemassa hyvä toimintamalli?

Kuinka monta päätöstä ajattelet tekeväsi yhden päivän aikana? Eri lähteiden mukaan erillisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000 saakka. Suurin osa niistä on lähes huomaamattomia mikropäätöksiä, kuten katsotko sähköpostisi heti, kun saapuneen viestin merkkiääni kuuluu, tai otatko lounaalla yhden vai kaksi leipäpalaa.

Esimerkiksi ruokaan liittyviä päätöksiä tehdään erään tutkimuksen mukaan keskimäärin 226 kappaletta yhden päivän aikana. Ja pelkästään yhden automatkan aikana kuljettaja joutuu tekemään valintoja satoja tai (matkan pituuden mukaan) tuhansia kertoja.

Joillakin näistä päätöksistä on valtavia vaikutuksia elämäsi aikana (minkä koulutuksen valitsen, ostanko oman asunnon), kun taas toiset ovat suhteellisen triviaaleja (syönkö lounaalla salaattia vai pihvin).

Jotkut näistä valinnoista voivat osoittautua hyviksi (valitset alan, jolla on paljon hyviä työpaikkoja), kun taas toiset eivät ole niin mahtavia (valitsemasi pihvi on sitkeä ja mauton).

Periaatteessa päätöksenteko on helppoa. Ja usein myös käytännössä. Kun sinun pitää päättää mitä panet päällesi tänään, useimmiten tiedot siitä, minkälainen sää on odotettavissa ja mitä aioit tänään tehdä, riittävät päätöksentekoon, ei tietysti kaikille (ainakaan niille ihmisille, jotka kiinnittävät enemmän huomiota ulkoasuunsa).

Joskus päätökset ovat vaikeita

Yleensä päätöksistä ajatellaan, että päätettäviä asioita vain tulee eteesi, ja sitten teet päätöksiä niistä. Mutta käytännössä tilanne voi olla aivan toinen. Päätökset voivat ollakin asioita, joita pitää etsiä.

Kun olet epäselvässä tilanteessa, kohtaat jonkun ongelman, etkä oikein tiedä miten toimia ja miten ratkaisisit asian, hyvä toimintaohje on etsiä tilanteesta yksi päätös, jonka voi tehdä päästäksesi irti ja voidaksesi mennä eteenpäin. Ja tehdä se sitten.

Oletetaan, että et ole tyytyväinen nykyiseen työhösi tai työpaikkaasi. Olet jo pitkään, ehkä vuosikausia miettinyt epämääräisesti työstäsi lähtemistä ja uuden työpaikan etsimistä. Mutta et ole pystynyt tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen.

Silloin voit valita sosiaalisesta piiristäsi henkilön, jolla on kokemuksensa perusteella todennäköisesti hyviä neuvoja asiaan, ja lähettää sitten hänelle sähköpostia ja ehdottaa tapaamista kahvilla.

Usein päätöstilanteessa uskotaan, että ongelma on tiedon puute. Ihminen ei tiedä, miten asian voisi ratkaista, jolloin päätöksentekoon kuluu aikaa. Mutta tilanne muuttuu, jos päätöksenteon sijasta ajattelee, mitä voin nyt tehdä.

Ihmiselle jokainen päätös tehdä mitä tahansa jollain hetkellä on samalla automaattisesti päätös olla tekemättä kymmeniä muita asioita. Se onkin eräs päätöksentekoa vaikeuttavista tekijöistä. Emme ole valmiita menettämään kaikkia muita asioita valitsemalla yhden. Siksi mieluummin uppoudumme suunnittelemaa asioita myöhemmin tehtäviksi ja päätettäviksi, sen sijaan että päättäisimme nyt.

Siksi mikään päätös ei ole todellinen päätös, ennen kuin olet todelle tehnyt jotain sen eteen, vaikka kuinka pienen toimenpiteen, joka tekee samalla hylätyt vaihtoehdot mahdottomiksi toteuttaa.

Sinun on todella lähetettävä ystävällesi sähköpostia, kerrottava työstäsi ja myönnettävä jollekin muulle kuin itsellesi, että harkitset irtisanoutumista.

Vasta teko toteuttaa päätöksen

Valintaan ja päätöksen toteuttamiseen liittyvä toiminta vaatii energiaa ja voimaa. Päätös ei vielä riitä, se on myös pantava käytäntöön.

Vanha arvoitus kysyy: Kolme pientä sammakkoa istui lammikon kivellä ja yksi päätti hypätä veteen. Kuinka monta sammakkoa istui kivellä? Jos vastaa kaksi, se on väärä vastaus. Kivellä istui edelleen kolme sammakkoa.

Pelkkä päätös ei vielä muuttanut tilannetta. Se on hyvä alku, mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan tapahtunut. Päätös on pantava toimeen. Ja kannattaa muistaa Mel Robbinsin esiintuoma viiden sekunnin sääntö: Jos päätät toimia jonkun tavoitteen suhteen, sinun on tehtävä konkreettisesti jotain viiden sekunnin sisällä, tai aivosi tappavat idean.

Valinta on vaihtoehtojen puntarointia ja arviointia, päätökseen liittyy teko, joka lopettaa arvioinnin ja poistaa kuvasta muut vaihtoehdot paitsi yhden valitun.

Et voi saada tai tehdä kaikkea, mitä ehkä haluaisit. Sinun on jatkuvasti tehtävä valintoja vaihtoehtojen välillä, joissa usein ei ole paljon eroja, joiden perusteella tehdä valinta. Et myöskään koskaan voi olla varma, että olet tehnyt oikean valinnan. Mutta siitä huolimatta valinta on tehtävä.

Päätös on tehty vasta kun siihen liittyy teko, joka saa sinut liikkeelle. Jos et tee valintaa, jäät paikallesi, jäädyt tekemättä mitään ja vain odotat, että jotain tapahtuu.

Päättäminen tarkoittaa päätöksen tekemistä. Päättäminen sanalla on myös merkitys viedä loppuun, lopettaa. Ja silloin se tarkoittaa, että lopetat vaihtoehtojen puntaroinnin, viet asian loppuun.

Todella onnistunut päätöksenteko perustuu tasapainoon harkitun ja vaistomaisen ajattelun välillä. Malcolm Gladwell

 

Valintojen ja päätösten merkityksestä menestymisessä voit lukea kattavammin kirjassa Menestymisen taito.  Voit ostaa kirjan kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista, esimerkiksi tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *