Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Milloin voit todeta, että juuri tekemäsi työ tai suoritus sujui riittävän hyvin?  Tai miten tekisit sen riittävän hyvin? Tai milloin voit sanoa, että ostamasi hammasharja on tarpeeksi hyvä?

Jokaisella on omat henkilökohtaiset norminsa, laatuvaatimukset tekemilleen tai ostamilleen asioille. Niiden mukaan päätämme tai arvioimme, että jokin asia on riittävän hyvä. Mutta mistä ne ovat peräisin? Ovatko ne peräisin lapsuudestasi, oletko saanut ne vanhemmiltasi kasvatuksen ja heidän vaatimuksiensa myötä? Vai vaikuttavatko niihin elämäsi aikana hankkimasi uskomukset, arvot ja ihanteet? Vai muodostuvatko ne tilanteen mukaan, ja myös ulkopuolisten tekijöiden tai henkilöiden vaikutuksesta.?

Mutta mitä riittävän hyvä, tai jonkin riittävän hyvin tekeminen, sisältää tai mitä sen pitäisi sisältää. Siihen vaikuttaa eniten oma näkemyksesi tilanteen mukaisesta toiminnasta.

Perfektionismi

Ensinnäkin voit ajatella, että tilanteessa sinun pitää pyrkiä tekemään asia täydellisesti, vaikka sitä ei vaaditakaan eikä se ole järkevää.

Kysymys on perfektionismista, pyrkimyksestä tehdä asiat korkeimpien mahdollisten vaatimusten mukaisesti, vaikka niissä ei ole mitään järkevää perustetta.  Ne pakottavat sinut kuitenkin käyttämään tehtävään aikaa huomattavasti enemmän kuin on tarpeen. Täydellisen tekemisen halu johtaa siihen, että hallitset huonosti aikaasi ja energiaasi. Ja saatat missata tärkeän määräajan, koska vain hiot ja hiot asiaa, joka on jo tarpeeksi hyvä.

Lisäongelma, joka perfektionismista usein seuraa, on vitkuttelu, asioiden lykkääminen. Pelkäät tarttua asiaan, kun epäröit ettet pysty tekemään sitä täydellisesti. Se saa sinut unohtamaan ajoituksen ja tehokkuuden.

Eli kun olet tekemässä asioita, joissa ei vaadita täydellisyyttä, riittävän hyvä on oikea taso. Voit ostaa lähes minkä tahansa hammasharjan, se ajaa kyllä asiansa riittävän hyvin. Sinun ei tarvitse käydä Googlesta läpi 183 000 tulosta vastauksena kysymykseen: Mikä on hyvä hammasharja?

Voit käyttää vaikka 80 prosentin periaatetta. Sen mukaan suurin osa tekemistäsi töistä tai hankkeista on riittävän hyviä, jos ne ovat 80 prosenttisesti niin hyviä kuin toivoit niiden olevan aloittaessasi.

Täydellisyyttä vaativat asiat

On myös asioita, tehtäviä ja töitä, jotka saatat joutua tekemään täydellisesti, riippumatta siitä, tuntuuko sinusta siltä tai koetko sen mukavaksi.

Tietyt asiat vaativat ainakin lähes täydellisyyttä. Jos olet suuren matkustajakoneen kapteeni, ei tarvita kovinkaan suurta poikkeamaa täydellisestä turvallisuusmääräysten noudattamisesta, kun seurauksena voi olla katastrofi. Aivokirurgilla ei myöskään ole kovin paljon pelinvaraa absoluuttisesta tarkkuudesta leikkauksessaan. Ja jos olet kirjanpitäjä ja unohdat yhden pieneltäkin vaikuttavan yksityiskohdan veroilmoituksesta, asiakkaasi voi joutua suuriin verotuksellisiin ongelmiin ja rahallisiin menetyksiin ja sinä olet menettänyt yhden asiakkaan.

Se, mikä saattaa olla tarpeeksi hyvää useimmilla alueilla, ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä eräillä muilla alueilla, joissa mikään muu kuin virheettömyys ei riitä.

Riittävän hyvä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyvä tietyillä aloilla ja tietyissä tilanteissa. Voi olla, että ihmisillä, jotka hakeutuvat tällaisille alueille, on taipumus vaadittavaan tarkkuuteen. Ja on toisaalta ihmisiä, jotka turhautuvat joutuessaan noudattamaan vaatimuksia täydellisestä tarkkuudesta. Mutta virhemarginaaleja ei ole, on vain tehtävä niin tai tapahtuu jotain ikävää.

Täydellisyys omana valintana

Täydellisyyden tavoittelu voi olla myös valinta, jolloin riittävän hyvä ei kelpaa. Voit katsoa, että pyrit tekemään jonkun asian korkeammalla tasolla kuin on tarpeen, koska se silloin tarjoaa sinulle aitoa tyydytystä ja iloa ja samalla pääset toteuttamaan itseäsi.

Otat tilanteen haasteena ja mahdollisuutena oppia ja tehdä jotain todella hyvin. Se voi olla raportin kirjoittaminen, jonkin ruuan valmistaminen vieraillesi, oman ansioluettelosi hiominen, jonkin lyönnin harjoittelu pelaamassasi pallopelissä, tai mikä tahansa tehtävä tai projekti, johon osallistut.

Silloin et tyydy tavanomaiseen riittävän hyvä tasoon, vaan haet tietoisesti ponnistelujesi kautta huomattavasti korkeampaa tasoa, jos ei täydellisyyttä niin kuitenkin erittäin korkeaa tasoa. Haluat tehdä asian oikein, ei vain riittävän hyvin.

Käytännön valinnat

Yleensä tyytyminen riittävän hyvään lieventää päätöksenteon ja toteutuksen paineita. Kun kohtaat joka päivä käytännössä kymmeniä tai jopa satoja päätöksiä ja asioita, jotka sinun pitää tehdä, tuhlaisit liian paljon aikaa, jos yrittäisit jokaisen kohdalla tehdä parhaasi ja pyrkisit täydellisyyteen.

 Kun tyydyt useimpien kohdalla riittävän hyvään, voit käyttää enemmän aikaa asioihin, joilla on merkitystä. Se vapauttaa sinut tekemään työtä, joka sinun on tehtävä tullaksesi paremmaksi.

On myös totta, että ihmiset, jotka tyytyvät riittävän hyvään, ovat onnellisempia, koska he eivät käytä niin paljon aikaa päätösten tekemiseen ja sen murehtimiseen, että jäävät ilman jotain.

Riittävän hyvä on melkein aina tarpeeksi hyvä.

Riittävän hyvä ei riitä huipulle

Mutta asiassa on myös toinen puoli. Joskus perfektionismia pidettiin hyvän työn merkkinä, mutta tuottavuusnäkökohta on opettanut, että on parasta tyytyä riittävän hyvään. Ja se on hienoa, kun esimerkiksi valitset hammasharjaa. Mutta jos pyrkii olemaan todella hyvä, se on huono elämäntapavalinta.

Jos tyydyt aina riittävän hyvään, et koskaan haasta itseäsi tekemään suuria ja vaikeita asioita tai pyri tulemaan minkään alueen todelliseksi huipuksi tai asiantuntijaksi. Jääminen riittävän hyvään on helppo tapa varmistaa, että et koskaan saavuta mitään merkittävää.

Tarpeeksi hyvä tarkoittaa, että et käytä tarpeeksi aikaa menestyäksesi. Riittävän hyvän ja täydellisyyden väliltä on löydettävissä kultainen keskitie, joka vie pitkälle.

Riittävän hyvä onkin vain joskus tarpeeksi hyvää.

Älä koskaan ajattele, että et ole tarpeeksi hyvä. Sinun ei pitäisi koskaan ajatella niin. Ihmiset suhtautuvat sinuun hyvin paljon oman arviosi mukaisesti. Anthony Trollope

Valinnoista, tavoitteista ja suorituskyvystä menestymisen osatekijöinä voit lukea kattavammin kirjassa Menestymisen taito.  Voit ostaa kirjan kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista, esimerkiksi tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *