Monet ihmiset ovat huonoja suunnittelemaan tulevaisuuttaan, esimerkiksi säästämään tarpeeksi eläkkeelle jäämistä varten. Viime aikoina tiedemiehet ovat keksineet hypoteesin siitä, miksi jotkut ihmiset epäonnistuvat pitkän aikavälin suunnittelussa. Sen mukaan he eivät näe itseään tulevaisuudessa, heille tulevaisuudessa elävä minä on kuin joku aivan toinen henkilö.

Tietoa aivotutkimuksesta

Psykologi Hal Hershfield, UCLA Anderson School of Managementista, halusi tietää, miksi ihmiset eivät säästä eläkkeelle. Hän halusi vastauksia kysymyksiin: Toimitko oman etusi mukaisesti? Miksi et aina toimi oman etusi mukaisesti?

Voidakseen selittää tätä näennäisesti irrationaalista käyttäytymistä Hershfield ja hänen tiiminsä skannasivat tutkimukseen osallistuneiden aivoja ja kysyivät heiltä erilaisia käyttäytymiseen liittyviä kysymyksiä. Kun osallistujat vastasivat, Hershfieldin tiimi kirjasi, mitkä osat heidän aivoistaan aktivoituivat.

Nykyinen minä ja tuleva minä

Hershfieldin tiimi havaitsi, että osallistujien aivotoiminta heidän pohtiessaan itseään tulevaisuudessa muistutti enemmän samanlaista aivotoimintaa, kun he ajattelivat jotain muuta ihmistä nykyisen itsensä sijaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun ajattelet itseäsi tulevaisuudessa kuukauden, vuoden tai vuosikymmenen kuluttua, aivosi rekisteröivät kyseisen henkilön samalla tavalla kuin ne rekisteröivät Sanna Marinin tai postimiehen tai naisen, joka ajaa autoa viereisellä kaistalla. Sillä tavalla ymmärrettynä eläkkeelle säästäminen on neurologinen vastine rahan luovuttamisesta kokonaan toiselle henkilölle. Toimimalla oman edun mukaisesti (kuten aivosi suppeasti määrittelevät sen), on täysin loogista olla säästämättä eläkkeelle.

Nykyisyysharha

Kysymyksessä on muunnelma eräästä ajattelun virheestä, kognitiivisesta vinoumasta nimeltä nykyisyysharha.

Se tarkoittaa taipumusta valita mieluummin pienempi palkkio nyt kuin odottaa suurempaa palkkiota tulevaisuudessa. Nykyisyysharhaa voidaan käyttää itsehillinnän mittarina, joka on turvallisten elämäntulosten ennustamiseen liittyvä ominaisuus.

Kuuluisassa Stanfordin vaahtokarkkikokeessa 1960-luvun lopulla tutkija Walter Mischel pani joukon nelivuotiaita lapsia hankalaan tilanteeseen. Lapsille annettiin vaahtokarkki ja luvattiin, että he saavat vielä toisenkin karkin, jos jaksaisivat odottaa 15 minuuttia. Tuon ajan tutkija oli poissa huoneesta. Jos lapsi ennen täyttä aikaa söisi karkin, hän ei saisi lisää. Lapsista vain 30 prosenttia jaksoi odottaa vartin saadakseen enemmän karkkia. Lähes 20 vuottaa myöhemmin tehdyssä jatkotutkimuksessa huomattiin, että ne lapset, jotka olivat jaksaneet odottaa, menestyivät huomattavasti paremmin elämässään. Tällainen kyky vastustaa hetken mielihyvää, jotta saa myöhemmin enemmän, ennusti tutkimuksen mukaan hyvää tulevaisuutta.

Tutkimuksen johtopäätöksistä hyvää itsekuria osoittaneiden menestymisestä paremmin elämässään on jälkeenpäin tehdyissä vertailututkimuksissa jouduttu hieman tinkimään. Nykyisyysperiaate on kuitenkin osoittautunut käteväksi työkaluksi selittämään monia ihmismielen toimintamalleja, esimerkiksi sen vaikutusta vitkuttelun osatekijänä.

Tämä kognitiivinen harha selittää myös monia itsetuhoisia tekojamme – kuten Netflixin katsomisen kuntosalilla käymisen sijaan, Twitterin tarkistamisen sen sijaan, että kirjoitat artikkelia, joka pitäisi julkaista huomenna, tai suostuminen tulevaan projektiin, johon sinulla ei ole lainkaan aikaa, koska on helpompi sanoa kyllä.

Nuorta poikaa, joka alkaa tupakoida vaikka tietää, että voi kärsiä tavasta vuosikymmeniä myöhemmin, ei pitäisi tuomita liian ankarasti. Tutkijoiden mukaan poika ei samaistu tulevaan itseensä.  Hänen asenteensa tätä tulevaa itseään kohtaan on jollain tavalla samanlainen kuin hänen asenteensa muita ihmisiä kohtaan.

Psykologisella ja emotionaalisella tasolla todella suhtaudumme tulevaa minää ikään kuin se olisi toinen henkilö.

Nykyisyysharha vaikuttaa vitkuttelussa

Kaikille kroonisille viivyttelijöille Hershfieldin havainnot ovat sekä lohduttavia että pelottavia. Se on ehdoton todiste siitä, että taipumuksemme lykätä asioita ei ole moraalinen epäonnistuminen, vaan hermostollinen asia – aivomme on kytketty asettamaan nykyinen itsemme etusijalle.

Toisaalta pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamisen ongelma tuntuu ylitsepääsemättömämmältä kuin koskaan. Emme taistele vain tahdonvoimaamme (tai sen puutetta) vastaan, vaan myös aivojemme neurologisia kytkentöjä vastaan.

Useimmat ihmiset eivät tunne täydellistä jatkuvuutta kuvittelemansa itsensä kanssa tulevaisuudessa. He lykkäävät asioita – eläkesäästöjä, liikuntaa, terveellistä ruokailua – koska he jotenkin ajattelevat, että tämä ”toinen” minä myöhemmin hoitaa kaiken.

”Aina kun lykkäämme asioita, teemme tulevasta minästämme kuormajuhdan, sanoo psykologi Fuschia Sirois Sheffieldin yliopistosta. ”Huomisella minulla on enemmän energiaa, tai ensi viikon minulla on paljon aikaa.” Mutta tuo tuleva minä päätyy useimmissa tapauksissa olemaan yhtä väsynyt ja kiireinen (ja kaipaa samalla tavalla suklaakeksejä) kuin nykyinen minä.

Toisin sanoen, jatkamme käyttäytymistä ikään kuin saisimme ihmeen kautta tehtyä jotain myöhemmin, vaikka emme olisi onnistuneet tekemään sitä koskaan aikaisemminkaan.

Itse asiassa mitä enemmän pidät tulevaa minääsi erillisenä yksikkönä nykyisestä minästäsi, sitä todennäköisemmin lykkäät tehtäviä (kuten eläkkeelle säästämistä), joista olisi sinulle hyötyä pitkällä aikavälillä.

Mitä sinä voit tehdä?

Pakota tuleva minäsi tekemään sitä, mitä nykyinen minä ei halua tehdä.

Tällaiset keinot eivät ole välttämättä aina veden tai tulevan minän pitäviä. Siksi tarvitaan myös toisenlaisia keinoja.

Muita tämäntapaisia keinoja ovat esimerkiksi

Vakuuta nykyinen minäsi, että tuleva minäsi on itse asiassa edelleen minä.

Keskeinen ongelma on se, että ajattelemme tulevaisuuden itseämme muuna ihmisenä, jota emme selvästikään välitä huijata.  Siitä seuraa, että kun yrität samaistua läheisemmin tulevaisuuden minääsi, rohkaiset itseäsi tekemään parempia pitkän aikavälin päätöksiä.

Koska loppujen lopuksi nykyinen minä ja tuleva minä ovat yksi ja sama minä. Ja se ansaitsee nauttia elämästä nyt ja myöhemmin.

Tavoitteiden saavuttamisessa itse prosessista nauttiminen on tärkeämpää kuin pitkän aikavälin hyödyn haluaminen.

Voit käyttää tätä tosiasiaa motivoimaan nykyistä itseäsi tekemään (tai jättämään tekemättä) yllättävän paljon asioita.

Esimerkiksi sen sijaan, että opiskelisit ahkerasti saadaksesi hyviä arvosanoja, valitse aineet, joiden oppimisesta nautit, ja keskity itse oppimisprosessista saamaasi tyytyväisyyteen.

Tai kun joudut tekemään väistämättä tylsiä ja epämiellyttäviä tehtäviä, yritä yhdistää niihin asioita, joista pidät – kuten menemällä suosikkikahvilaasi, kuuntelemalla suosikkimusiikkiasi tai syömällä suosikkivälipalaasi.

Välittömän tyydytyksen ei tarvitse olla huono asia.  Aseta joka tapauksessa kunnianhimoisia pitkän aikavälin tavoitteita itsellesi/tulevalle minällesi. Mutta kun kyse on päivittäisestä itsestäsi, yritä varmistaa, että nykyinen minäsi ymmärtää, miten se hyödyttää myös tulevaa minääsi: Jos syön tänään terveellisesti, olen terveempi huomenna.

Tulevaisuus riippuu siitä, mitä teemme nykyhetkellä. Mahatma Gandhi

Tavoitteista ja suunnittelusta menestystekijöinä voit lukea kattavammin kirjassa Menestymisen taito.  Voit ostaa sen kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista, esimerkiksi tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.