Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

.

Keskittyminen on kyky, jota pidetään itsestäänselvyytenä, kunnes se katoaa. Moderni elämä digitaalisine häiriötekijöineen, jatkuvine keskeytyksineen ja tietotulvineen uhkaa tätä arvokasta taitoa.

Erityisesti vaikeaa tehtävää aloittaessa tiukka keskittyminen on tärkeää. Pienetkin häiriötekijät voivat pilata kunnolla alkuun pääsemisen.

Nykyajan työelämässä keskeytykset ovat arkipäivää, mutta se ei tarkoita, etteikö tärkeiden tehtävien aloittamista voisi hallita. Keskittymisen salaisuus ei piile pelkästään häiriötekijöiden karsimisessa, vaan ennen kaikkea toimivien rutiinien rakentamisessa.

Kun luot itsellesi selkeitä tapoja aloittaa työt, tekemisestä tulee luontevaa ja vaivatonta.

Aamun rutiinit

Aamun ensimmäiset hetket määrittävät pitkälti koko päivän kulun. Päivän ensimmäisten tuntien aikana keskittymiskyky on yleensä parhaimmillaan.

Varaa aamulla aikaa tärkeään tehtävään syventymiselle ilman keskeytyksiä.

Yksinkertainen aamurutiini, kuten päivän tärkeimpien tehtävien kirjaaminen tai lyhyt hiljentyminen tavoitteiden äärellä, ohjaa sinut suoraan toimintaan.

Erityisen tehokasta on ottaa heti aamusta ainakin yksi pieni askel kohti päivän merkittävintä tavoitetta. Näin vältät energian tuhlaamisen loputtomaan vaihtoehtojen miettimiseen.

Suuret projektit

Suuret projektit tuntuvat usein ylitsepääsemättömiltä, mikä tekee niiden aloittamisesta haastavaa. Tämän vuoksi tehtävien pilkkominen pienempiin osiin on ensiarvoisen tärkeää.

Sen sijaan, että kirjoittaisit työlistallesi ”valmistele esitys”, konkretisoi aloituspiste vaikkapa muotoon ”luo PowerPoint-esityksen otsikkodia”. Kysy itseltäsi: mikä on pienin mahdollinen askel, jonka voin juuri nyt ottaa?

Kun aloittava tehtävä on pieni, sen pystyy tekemään, vaikka häiriötekijöitä ilmaantuisikin.

Aloittamisen rutiinit ja rituaalit

Aloittamisen rituaalit automatisoivat työhön ryhtymisen.

Rituaali voi olla niinkin yksinkertainen kuin tietyn sovelluksen avaaminen päivän ensimmäiseen tehtävään tai tutun taustamusiikin käynnistäminen. Nämä pienet toimet viestivät aivoillemme, että on aika keskittyä työhön.

Kun rituaalista tulee tapa, aloittaminen ei enää vaadi ylimääräistä henkistä ponnistelua.

Aikatauluta aloittaminen

Selkeä aikataulutus on aloittamisen kulmakivi.

Varaa kalenteristasi tietyt hetket aloituksille – esimerkiksi ”klo 9–10 projektin X käynnistäminen”.

Pomodoro-tekniikan kaltaiset ajanhallintamenetelmät, joissa työskentely jaetaan 25 minuutin keskittymisjaksoihin, voivat tehdä aloittamisesta entistä järjestelmällisempää.

Tee aloittamisesta helppoa valmistautumalla

Onnistunut aloittaminen alkaa jo valmistautumisesta.

Pidä työpisteesi siistinä ja valmiina toimintaan. Järjestyksessä oleva työtila toimii hyvän keskittymisen alustana.

Kun listaat edellisenä päivänä kolme tärkeintä tehtävää seuraavalle päivälle, tiedät heti aamulla, mistä lähteä liikkeelle.

Aloittaminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa, jonka voimme rakentaa toimivien rutiinien varaan. Kun automatisoit ensimmäiset askeleet ja teet aloittamisesta vaivatonta, huomaat pian keskeytysten menettävän otteensa ja keskittymiskykysi vahvistuvan.

Keskittymiskykyä voi kehittää

Keskittymiskyky ei ole pelkkä synnynnäinen ominaisuus – se on taito, jota voi kehittää ja suojata. Tämä tapahtuu rakentamalla ja ylläpitämällä keskittymisen kulttuuria: elämäntapaa, jossa rutiinit, ympäristö ja toimintatavat tukevat pitkäjänteistä ja syvällistä ajattelua ja työskentelyä.

Et koskaan saavuta määränpäätäsi, jos pysähdyt ja heität kivillä jokaista haukkuvaa koiraa. Winston Churchill

.

Rutiineista, aloittamisesta ja vitkuttelun torjunnasta voit lukea laajemmin kirjasta Aloittamisen taito. Voit ostaa sen tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *