Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Onko sinusta joskus tuntunut, että sinulla on liikaa asioita meneillään, mutta mikään ei oikeastaan etene? Teet tehtävälistoja, asetat tavoitteita ja yrität hallita aikatauluasi, mutta huomaat silti pyöriväsi paikallasi. Et ole yksin.

Tavoiteähky on aikamme vitsaus. Se voi näyttää tehokkaalta, mutta heikentää huomaamatta keskittymiskykyäsi ja kuluttaa energiaasi. Liika tavoittelu voi johtaa paradoksaalisesti juuri siihen, ettet saavuta mitään tavoitetta kunnolla.

Todellinen tehokkuus syntyy harvinaisemmasta lähestymistavasta: valikoivasta keskittymisestä. Kun vähennät tavoitteita, luot tilaa selkeydelle – ja silloin alat saada aikaan tuloksia.

Liian monta tavoitetta = jatkuvaa asiayhteyden vaihtoa

Aivomme eivät ole monen asian samanaikaiseen tekemiseen suunniteltuja. Jokainen tehtävän tai tavoitteen vaihto vaatii uudelleenorientointia – tätä kutsutaan vaihtokustannusefektiksi. Mitä useammin siirrät fokustasi asiasta toiseen, sitä enemmän kuluu aikaa ja energiaa pelkästään uudelleen keskittymiseen.

Kuvittele, että sinulla on viisi tärkeää tavoitetta yhtä aikaa. Et välttämättä etene kunnolla yhdessäkään, koska huomiosi hajoaa niiden kesken. Sen sijaan yksi tarkasti valittu tavoite mahdollistaa syvän työskentelyn, flow-tilan, ja jatkuvan edistymisen tunteen.

Valintojen tekeminen vapauttaa ajattelua

Usein vältämme valintoja, koska haluamme pitää kaikki ovet auki. Mutta mitä enemmän ovia pidämme raollaan, sitä enemmän joudumme käyttämään henkistä energiaa niiden miettimiseen.

Kun rajaat keskittymisesi yhteen tavoitteeseen, vapaudut jatkuvasta päätöksenteosta. Et enää käytä aikaa miettimiseen mikä seuraavaksi, vaan tiedät suoraan mitä nyt.

Yksi selkeä tavoite ohjaa päiväsi kulkua, päätöksiäsi, aikatauluasi – ja vapauttaa sinut jatkuvasta punnitsemisesta.

Vähemmän tavoitteita, enemmän edistystä

Johann Hari kirjoittaa kirjassaan Kadonnut keskittymiskyky, että keskittymisemme ei ole vain yksilöllinen taito vaan myös ympäristön muovaama tila. Yksi tehokas tapa muokata ympäristöämme keskittymistä tukevaksi on yksinkertaistaa tavoitteita.

Selkeä tavoite toimii ankkurina: se vetää huomiosi takaisin oikeaan suuntaan aina, kun mieli alkaa harhailla. Se auttaa sinua pääsemään syvän työn tilaan, jossa syntyy parhaat ideat ja lopputulokset.

Käytännön vinkit: näin yksinkertaistat tavoitteesi

  1. Tee tavoitepriorisointi: Kirjoita ylös kaikki vireillä olevat tavoitteet ja kysy itseltäsi: mikä näistä on aidosti tärkein juuri nyt?
  2. Sulje väliaikaisesti muut ovet: Päätä tietoisesti, että keskityt yhteen tavoitteeseen vaikkapa seuraavat 30 päivää. Muiden asioiden aika tulee myöhemmin.
  3. Tee eteneminen näkyväksi: Jaa päätavoite selkeisiin, mitattaviin askeliin. Näin edistyminen tuo motivaatiota.
  4. Suodata uudet ideat: Kun uusi mahdollisuus ilmestyy, älä tartu siihen heti. Kysy: auttaako tämä lähemmäksi nykyistä tavoitettani – vai viekö se siitä kauemmas?

Kun opit sanomaan ”ei” monelle hyvälle asialle, voit sanoa ”kyllä” yhdelle todella merkitykselliselle  Ja juuri siitä syntyy hyvä keskittymiskyky, syvä työ ja todellinen tehokkuus.

Vähemmän tavoitteita ei tarkoita vähemmän aikaansaamista – päinvastoin. Se tarkoittaa, että saat vihdoin valmiiksi sen, mikä todella merkitsee jotain.

.

Keskittymisestä ja tavoitteista voit lukea tarkemmin kirjastani Menestymisen taito.  Voit ostaa sen kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista, esimerkiksi tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *