
Kun sinulla on keskittymisongelma, mistä haet ratkaisua? Kysyt ehkä ChatGPT:ltä, kokeilet Pomodoroa, harjoitat mindfulnessia? Joku keino voi auttaa hetken, mutta sitten olet jälleen samassa tilanteessa.
Yleensäkin kun olemme jonkin ongelman edessä, etsimme jotain uutta, millä ratkaista se.
Miksi lisääminen tuntuu houkuttelevammalta kuin poistaminen
Kun keskittyminen heikkenee, ensimmäinen reaktio on usein lisätä jotain. Uuden asian käyttöönotto tuntuu tekemiseltä ja tuottaa heti tunteen edistymisestä.
Keskittymisen kohdalla kuitenkin vähentäminen on yleensä toimivampi keino. Poistaminen (esim. ilmoitusten sulkeminen) tuntuu passiiviselta, vaikka se on keino, joka oikeasti vaikuttaa. Ihmisellä on myös tähän psykologinen este.
Nobel-palkittu Daniel Kahneman osoitti yhdessä Amos Tverskyn kanssa, että menetyksen (luopumisen) tunne sattuu meihin karkeasti kaksi kertaa voimakkaammin kuin vastaavan voiton (lisäämisen) tuoma ilo.
Kolme esimerkkiä
Tätä periaatetta voi kuvata eri tilanteissa. Kun ongelmasi on, ettet pysty keskittymään aloittaessasi jotain uutta tehtävää, ratkaisu ei ehkä ole uusi aloitusrituaali (vaikka sekin voi auttaa), vaan sen esteen poistaminen, joka haittaa aloittamista. Sinulla voi olla liian monta vaihtoehtoa (mikä alkaa olla tavallista tekoälyaikana) tai tehtävän ensimmäinen askel on epäselvä.
Jos keskittymisesi karkailee työn aikana, ratkaisu ei ole uusi keskittymissovellus (tai some-esto äppi) vaan se, että suljet puhelimen tai viet sen toiseen huoneeseen.
Jos sinulla on vaikeaa keskittyä uudestaan keskeytysten jälkeen, korjaava toimenpide ei ole joku uusi tekniikka palaamiseen. Se voikin paremmin olla keskeytysten määrän vähentäminen poistamalla kaikki ulkoiset häiriöt.
Ongelma yritetään ratkoa lisäämällä
Kun ihmiset yrittävät parantaa jotakin, he eivät ensimmäisenä ajattele karsimista, ellei heitä jotenkin vinkata siihen suuntaan, sanoo käyttäytymistieteilijä Gabrielle Adams Virginian yliopistosta.
Tutkimuksen johtopäätös oli, että kun ihmiset yrittävät muuttaa jotain, heidän tapansa on kysyä: Mitä voin lisätä? mieluummin kuin kysyä: Mitä voin vähentää? He kykenevät kyllä ajattelemaan vähentämistä, heillä on vain tapana ajatella ensin lisäämistä. Usein he valitsevat lisäämisen ennen kuin he edes harkitsevat vähentävää ratkaisua.
Etsi ensin ongelmakohta
Keskittymistä on vaikea parantaa, jos ei tiedä, missä se pettää. Aloita pienestä itsearvioinnista. Havainnoi tilannettasi ja etsi missä ongelma on.
Kun tiedät, missä keskittymisesti pettää, älä ala etsiä siihen mitään uutta työkalua, sovellusta tai tekniikkaa.
Ratkaisu löytyy tyypillisesti jonkin poistamisesta (ilmoitukset, oma-aloitteiset keskeytykset) eikä uuden lisäämisestä.
Keskittymisestä menestymisen osatekijöinä voit lukea kattavammin kirjassa Menestymisen taito. Voit ostaa kirjan kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista esimerkiksi tästä.
Tämä artikkeli liittyy tekeillä olevaan kirjaani keskittymisestä. Kirjan keskeinen ajatus on, että parempi keskittyminen ei aina vaadi lisää ponnistelua. Usein olennaisempaa on vähentää huomiotamme kuormittavia asioita.