
Mitä tehdä, kun mikään ei huvita?
Jokaisella meistä on niitä päiviä. Päiviä, jolloin tekemättömät työt kasaantuvat, mutta mikään ei silti huvita. Vitkuttelu voittaa, ja kaikki muu tuntuu yhtäkkiä tärkeämmältä kuin se,
Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään
Jokaisella meistä on niitä päiviä. Päiviä, jolloin tekemättömät työt kasaantuvat, mutta mikään ei silti huvita. Vitkuttelu voittaa, ja kaikki muu tuntuu yhtäkkiä tärkeämmältä kuin se,
Tärkeäkään tehtävä ei saa aina meitä innostumaan. Meillä on taipumus odotella oikeaa hetkeä, inspiraatiota tai riittävää motivaatiota aloittaaksemme tehtävän tai työn. Mutta tuota sopivaa hetkeä
Mikä on elämäsi ydintarkoitus? Japanilaisen filosofian mukaan meillä jokaisella on ikigai, syy olla olemassa. Väljästi käännettynä se tarkoittaa elämisen ja tekemisen iloa, syytä olemassaoloon. Yksinkertaisesti
Tekosyyn keksiminen on monessa asiassa ihmisen ensimmäinen ja luonnollinen reaktio. Sen sijaan, että kohtaisimme epämiellyttäviä tilanteita, keskusteluja tai tunteita, keksimme tekosyitä ja vältämme vastuun. Olemme
Tarvitset motivaatiota tehdäksesi asioita, joita pidät tärkeinä tai jotka sinun pitää tehdä. Siksi pidät tehtävälistaa, jotta tiedät ja muistat, mitä asioita sinun pitää tehdä. Kun
Näinä viikkoina kuntosalit, joogastudiot ja kaikki muutkin erilaiset liikuntakeskukset elävät vuoden vilkkainta aikaa. Uudenvuodenlupausten toteuttaminen on alkanut. Alkuvuosi on tyypillisesti suosituinta aikaa erilaisten uusien ideoiden
Kaiken tasoisille maratonjuoksijoille ja pitkän matkan hiihtäjille tämä on tuttu ilmiö: uupumuksesta huolimatta he löytävät yhtäkkiä lisää energiaa, kun maaliviiva on näkyvissä. Kyseessä olevaa ilmiötä
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi sirkuksen leijonankesyttäjillä on toisessa kädessään piiska ja toisessa tuoli. Siihen on olemassa erittäin pätevä syy. Eräässä kuuluisassa sirkuksessa oli vanha
On tammikuun alku, uuden vuoden alku. Haluatko alkaneen vuoden aikana muuttaa jotain elämässäsi? Tammikuuta on sanottu kuukausien maanantaiksi. Pitkien pyhien, lomien ja vapaiden jälkeen alkaa
Painaako joku mieltäsi tänään? Onko se asia, joka sinun pitäisi nyt tehdä tai aloittaa? Tai asia, joka sinun olisi pitänyt tehdä jo ajat
Syötä sähköpostiosoitteesi alle, niin saat viikottain uuden blogikirjoituksen sähköpostiisi. Voit lopettaa tilauksen milloin haluat.