
Voit parantaa onnekkuuttasi: 4 yksinkertaista periaatetta
. Onko onni vain sattumaa, joka osuu kohdallesi silloin tällöin? Vai onko se taito, jonka voi oppia? Tutkimukset osoittavat, että vaikka monet meistä ajattelevat onnen
Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään

. Onko onni vain sattumaa, joka osuu kohdallesi silloin tällöin? Vai onko se taito, jonka voi oppia? Tutkimukset osoittavat, että vaikka monet meistä ajattelevat onnen

Voit kuunnella artikkelin tästä: Olemme kaikki kuulleet tarinoita onnekkaista ihmisistä, jotka rikastuivat tai menestyivät liiketoiminnassa olemalla ”oikeassa paikassa oikeaan aikaan”. Mutta mikä tekee jostain todella

. Mikä käsitys sinulla on onnesta? Ajatteletko, että lottovoitto tai muu suuri onnenpotku johtuu täysin sattumasta? Vai oletko varma, että sinä itse voit vaikuttaa suurimpaan
Kukapa ei haluaisi olla rikas. Tai olla ainakin taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Kun asettaa Googlessa hakusanoiksi ”How to get rich”, saa luettavakseen 4750 miljoonaa tulosta. Ja
Menestyneistä ihmisistä kertovien tarinoiden ja kirjojen lukeminen on eräs itsensä kehittämisen muoto. Myös monet itse menestyneet ihmiset, jotka lukevat paljon, lukevat toisten menestyneiden ihmisten elämänkertoja.
Menestymiseen on tarjolla lukemattomia neuvoja ja ohjeita. Menestys riippuu kuitenkin niin monista asioista, ettei mitään yhtä ja oikeaa kaavaa tai reseptiä ole. Et menesty muiden
Korona-virusta eli Covid 19 -pandemiaa on julkisuudessa kuvattu tyypilliseksi Musta joutsen-ilmiöksi: erittäin epätodennäköinen tapahtuma, jolla on valtava kielteinen vaikutus. Mutta korona-pandemiaa ei kuitenkaan voi pitää

Musta Joutsen-käsitteen lanseeraajalta Nassim Nicholas Talebilta on peräisin myös toinen nykyisen koronavirus-pandemian aikaan sopiva termi, antihauras. Se kertoo, miten Mustien Joutsenten maailmassa on elettävä. Hauraan
Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä. Puutarhan hoitaminen on tunnetusti mielenterveyttä edistävää puuhaa. Puutarhanhoito on vaikuttanut myös erään tunnetun säännön

Kerrotaan, että kun eräs vierailija huomasi Niels Bohrin, kuuluisan tiedemiehen ja Nobel palkinnon voittajan, kodin ulko-oven yläpuolelle ripustetun hevosenkengän, hän kysyi Bohrilta epäuskoisena: Uskotteko te,
Syötä sähköpostiosoitteesi alle, niin saat viikottain uuden blogikirjoituksen sähköpostiisi. Voit lopettaa tilauksen milloin haluat.