Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Photo by Aldo De La Paz on Unsplash

Kaikki tuskailemme joskus asioiden tekemisen, tai oikeastaan niiden tekemättömyyden ja tekemisen aloittamisen kanssa. Vetkuttelun (jahkailun, prokrastinaation, ryhtymisrajoitteisuuden) ongelmat ovat useimmille meistä tuttuja. Vetkuttelun torjumiseen on kehitetty myös lukematon määrä erilaisia ohjeita ja keinoja.

Kun haluat aloittaa jonkun asian tekemisen, eräs hyvä perusohje on tehdä ensimmäisenä toimenpiteenä kaikki olosuhteet tuolle asialle sopiviksi. Ota esille kaikki, mitä tarvitset tekemiseen ja järjestä ne tarvittaessa sopivasti. Vie pois kaikki, mitä et tarvitse ja mikä voi häiritä tekemistä. Muokkaa ympäristösi kaikin tavoin otolliseksi.

Yllättävää kyllä, eräänä ensimmäisistä toimenpiteistä voi toimia myös pukeutuminen, se mitä panet päällesi. Usein se, että pukeudut juuri nyt edessä olevaa tekemistä varten, voi olla ratkaiseva askel päästäksesi alkuun. Kyse on ns. univormuvaikutuksesta.

Olet esimerkiksi päättänyt, tai jopa tehnyt uudenvuoden lupauksen, että käyt lenkillä vaikkapa neljä kertaa viikossa tiettyinä viikonpäivinä. Kun lenkkipäiväaamu tai -ilta sitten koittaa, ja sinun pitäisi lähteä lenkille, tunnet hirmuista vastenmielisyyttä koko ajatusta kohtaan.

Silloin voit kokeilla tätä pukeutumiskeinoa. Päätät, että puet nyt vain lenkkivaatteet päällesi ja panet lenkkikengät jalkaasi. Ja katsot mitä tapahtuu.

Kun olet tehnyt sen, veikkaanpa, että tuskin viitsit oleskella niissä pitkään tai ottaa ne saman tien pois päältäsi, vaan lähdet myös lenkille.

Juokseminen voi tuntua liian kovalta, mutta juoksuvaatteiden pukeminen on helppoa. Aloita siitä. Mene sitten ovelle ja pane kengät jalkaasi. Nyt kun olet ottanut muutaman askeleen kohti juoksemista ja nyt kun ”univormu” on päällä, todella meneminen ulos ja juokseminen tuntuu luonnolliselta seuraavalta vaiheelta.

Tai otetaan toinen kevääseen liittyvä esimerkki. Sinun pitäisi käsitellä terassin lattia öljyllä, eikä tämä moneen kertaan lykkäämäsi urakka oikein sytytä (vaikka olet jo ostanut terassiöljynkin). Ota ensimmäinen askel ja pue vain aluksi maalaamiseen sopivat vaatteet päällesi. Päätös jatkaa aloittamalla maalaus syntyy sen jälkeen yllättävän helposti.

Oikeastaan kaikille asioille voi kehittää alkurituaalin, joka helpottaa suuresti itse tekemisen aloittamista.

Se on joku helppo toimenpide, joka vie sinut oikeaan suuntaan. Se on tapa ilmoittaa aivoillesi, että olet aloittamassa tekemään tehtävää, joka vastaa juuri tätä toimenpidettä, on se sitten pukeutuminen tehtävän vaatimaan asuun tai joku muu asia.

Koska vitkuttelun voittamisen tehokkain strategia on aloittaminen, tehtävää vastaavan asun pukeminen on hyvä tapa päästä alkuun.

Tuota tehtävään sopivan asusteen, univormun, pukemista päälleen, joka on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi vetkuttelun estämiseen, voi soveltaa kaikkeen toimintaan, jossa vetkuttelun vaara on olemassa.

Esimerkiksi

Kaikille ikävältä vaikuttaville töille voisi periaatteessa kehittää oman ”univormun” tätä periaatetta varten.

Asun muuttaminen tarkoitettua työtä vastaavaksi antaa aivoille signaalin, että nyt on aika ryhtyä tekemään asun mukaista tehtävää.

Toteutusaikomus

Kysymyksessä on sama asian ehdollistaminen kuin ns. toteutusaikomusperiaatteessa.

Toteutusaikomus on etukäteinen päätös siitä, että jos tai kun jotain tapahtuu, niin toimit tietyllä tavalla. Menettelyllä pystyt parantamaan tavoitteiden saavuttamista ja tekemään asiat itsellesi paljon helpommaksi.

Jos Niin- suunnitelma on muotoa: Jos X (tilanne) tapahtuu, niin silloin teen Y (toiminta), eli jos olen tässä tilanteessa, niin toimin näin. Esimerkiksi: kun kello tulee kolme iltapäivällä, käyn vielä kaikki sähköpostit läpi. Kun tavoitteesi on laihtua: Jos olen tänään syönyt jo 1500 kaloria, en enää syö mitään. Jos tavoitteesi on parantaa ihmissuhteitasi työssä: Kun tulen työpaikalle, niin tervehdin kaikkia iloisesti.

Menetelmän tehokkuutta lisää suunnitelman kirjoittaminen paperille – se automatisoi toiminnan. Sadat tutkimukset ovat osoittaneet, että näin menettelemällä voit kaksin- tai kolminkertaistaa mahdollisuutesi onnistua.

Vetkuttelu tekee helpoista asioista vaikeita, vaikeista asioita vielä vaikeampia. Mason Cooley

Voit lukea enemmän vitkuttelusta ja sen torjumisesta kirjasta Aloittamisen taito, josta saat tietoa täältä. Kirja on saatavissa kaikissa hyvin varustetuissa kirjakaupoissa ja verkkokaupoissa, esimerkiksi täältä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *